Kristillisdemokraattien pj. PÄIVI RÄSÄNEN esittää kuolevalle potilaalle mahdollisuutta nimetä henkilö, jota kuullaan hoidosta päätettäessä. Hoitoa olisi annettava yhteisymmärryksessä tämän kanssa, kun potilas ei enää itse kykene ilmaisemaan tahtoaan. Räsänen jätti asiasta tänään lakialoitteen.
METSÄSTÄJÄT vaativat metsänomistajia ja valtiota mukaan hirvilaskennan rahoitukseen, kertoo Kainuun radio. Lentolaskenta on ainoa keino laskea kanta tarkasti, mutta riistanhoitopiireillä ei ole varaa kattavaan lentolaskentaan. Hirvikannat ovat paikoin ylisuuria, koska talvehtivien hirvien määrä on arvioitu alakanttiin.
Presidentti TARJA HALOSEN terveydentila on yhä hyvä. Presidentin kanslian julkistaman lääkärinlausunnon mukaan Halosen terveydentilassa ei ole tullut vuoden aikana esiin mitään oireita tai sairauksia, jotka vaikuttaisivät hänen kykyynsä toimia tehtävässään.
HARMAAHYLKEIDEN pyyntilupia on myönnetty tänä keväänä yli 550. Itämeressä arvioidaan olevan lähes 20 000 hallia. Halli rauhoitettiin vuonna 1970, minkä seurauksena kanta saatiin kasvamaan. Metsästyskausi alkaa ensi sunnuntaina.
LAPUAN PATRUUNATEHTAAN räjähdyksestä tulee tänään kuluneeksi 30 vuotta. Kyseessä on yksi Suomen rauhanajan pahimmista onnettomuuksista, jossa sai surmansa 40 ihmistä. Turman syytä ei ole saatu varmasti selville.