SDP:n puoluesihteeri Maarit Feldt-Ranta nostaisi RUOTSINKIELISEN LEHDISTÖN saamaa valtion lehdistötukea. Hän aikoo keskustella asiasta myös muiden puolueiden puoluesihteerien kanssa. Feldt-Rannan mukaan nykytason uutisointi suomenruotsalaisissa viestimissä on turvattava myös sitten, kun YLE lopettaa vuodenvaihteessa STT:n tilaamisen.

SDP:n ensimmäinen varapj. PIA VIITANEN esittää Valtion asuntorahaston lisätakauksia suurista irtisanomisista kärsiville alueille. Hänestä valtion on huolehdittava,että irtisanottaviksi joutuvat saavat pitää kotinsa, jos asuntojen hinnanlasku saa pankit vaatimaan lisävakuuksia.

Sisäministeri KARI RAJAMÄKI (sd.) esittää erityisen raskaan liikenteen turvallisuusfoorumin perustamista. Hänen mielestään raskaan liikenteen turvallisuuden lisäämisessä on liikennevalvonnan ohella kiinnitettävä huomiota mm. niihin toimiin, jotka tehdään jo ennen kuin kuljetukset lähtevät liikkeelle.

Kristillisdemokraattien pj. PÄIVI RÄSÄNEN vaatii opintotuen lapsikorotusta ensi hallitusohjelmaan. Perheen ja työn yhteensovittamisen rinnalla tulisi puhua myös opiskelun ja perheen yhteensovittamisesta. Räsänen pahoittelee, ettei hallituksen kehyspäätös sisältänyt minimiäitiyspäivärahan nostoa edes työmarkkinatuen tasolle.

REKKAJONO Vaalimaalla on venynyt noin 18 kilometrin mittaiseksi. Jono Virolahdella johtuu Venäjälle aikovista rekoista. Henkilöautoliikenteeseen jono ei vaikuta.

TAKSI JA TAVARAJUNA törmäsivät aamulla kahdeksan aikoihin Helsingin keskustassa Töölönlahdenkadulla. Auton kuljettaja ja matkustaja selvisivät vammoitta. Liikenne kadulla oli poikki noin tunnin verran.

Tamperelaisen FIO Biotech-yrityksen AIDS-ROKOTETTA testataan Etelä-Afrikassa. Jos rokote tehoaa, voi se Aamulehden mukaan olla läpimurto aidsin hoidossa.

LUOKKARETKIEN maksuttomuudesta on lähdössä kouluille muistutuskirje vielä kevään aikana. Opetushallituksen mukaan koulut saavat järjestää vain maksuttomia retkiä. Opetushallitus valmistelee myös yhteisiä periaateohjeita retkien rahankeruuta varten.

OUTI OJALA olisi ollut suosituin ehdokas Vasemmistoliiton johtoon, jos hän olisi lähtenyt kisaan mukaan. Ojala sai Ilta-Sanomien kyselyssä taakseen 16 puoluevaltuuston jäsentä. Kisaan mukaan lähtenyt Martti Korhonen sai 15 tukijaa. Kysely tehtiin toissapäivänä, kun taas Ojala kertoi eilen, ettei hän lähde mukaan puolueensa puheenjohtajakilpaan.