VASEMMISTOLIITON puoluevaltuuston puheenjohtaja Katja Syvärinen on ilmoittautunut tavoittelemaan puolueen puheenjohtajan paikkaa. Syvärinen on jo viides ehdokas tehtävään. Vasemmistoliitto valitsee uuden puheenjohtajan toukokuussa.

LUOTTAMUSHENKILÖIDEN työsuhdeturvaa olisi parannettava, sanoo Palvelualojen ammattiliiton PAMin 2. varapuheenjohtaja Kaarlo Julkunen. Virroilla puhuneen Julkusen mukaan suurimmissa ja varsinkin kansainvälisissä yrityksissä luottamushenkilöitä pelotellaan ja työsuhteita päätetään ilman perusteita.

Perussuomalaisten puheenjohtaja TIMO SOINI vaatii Suomen kehitysapua täysremonttiin. Turussa puhuneen Soinin mielestä valtiojohtoisuuden sijasta Suomi voisi keskittää apunsa esim. Punaisen Ristin katastrofiavulle ja eri kirkkokuntien ulkomaanavulle. Sen sijaan korruptoituneiden ja omaa kansaa sortavien hallitusten avustaminen tulisi lopettaa kokonaan, Soini katsoo.

Keskustan varapuheenjohtaja ANTTI RANTAKANGAS arvostelee valtiovarainministeriön verotuksen kehittämisryhmän esityksiä yritysinvestointien poisto-oikeuden heikennyksistä. Alajärvellä puhuneen Rantakankaan mukaan esitykset ovat täysin päinvastaiset tarpeeseen nähden. Itse Rantakangas vauhdittaisi investointeja poisto-oikeutta parantamalla.

Lähes kolme neljästä suomalaisesta vastustaa työntekijöiden KOEAJAN PIDENTÄMISTÄ, kertoo Aamulehti. Suomen yrittäjien puheenjohtaja Eero Lehti on esittänyt koeajan pidentämistä neljästä kuukaudesta kahteen vuoteen. Taloustutkimuksen kyselyyn vastasi 1 017 mannersuomalaista.

Vuoden alussa käyttöön tulleen TYÖSUHDEMATKALIPUN kysyntä on ollut vähäistä. Muun muassa pääkaupunkiseudun seutuliikenteestä vastaavalla YTV:llä on vasta noin 60 lipun käyttöön ottanutta yritysasiakasta. Myös VR:ltä lippuja on hankittu vain vähän. Työnantaja maksaa työsuhdematkalipusta vähintään neljänneksen ja työntekijä loput.