Keväällä 2005 Saksan hallituksessa elettiin ankeita aikoja. Liittokansleri Gerhard Schröderin kova talouslinja hiersi kansalaisia, ja kuohuntaa oli myös sosiaalidemokraattisen päähallituspuolueen SPD:n riveissä. SPD oli kärsinyt tuntuvia tappioita osavaltiovaaleissa, eivätkä seuraavana vuonna häämöttävät liittopäivävaalit tuntuneet lupaavan parempaa.
Schröderin ratkaisu oli yllättävä: hän päätti aikaistaa vaaleja. Saksan perustuslakia oli natsien valtaannoususta oppineina muutettu niin, että hallitusten erottaminen on vaikeaa. Schröderkin joutui hieman temppuilemaan, ennen kuin liittopresidentti ja korkein oikeus totesivat hallituksen eron ja parlamentin hajottamisen lailliseksi.
Politiikan tuntijat olivat varsin yksimielisesti sitä mieltä, että SPD:n päivät hallituksessa olivat luetut. Karismastaan kuulu Schröder kävi kuitenkin täysin voimin taistoon, ja kun kristillisdemokraattisen haastajan vaalikone ei ottanut kulkeakseen, tilanne alkoi tasoittua.
Kristillisdemokraattinen CDU ja sen baijerilainen sisarpuolue CSU olivat asettaneet omaksi liittokansleriehdokkaakseen CDU:n puheenjohtajan Angela Merkelin. CSU:n johtajaa Edmund Stoiberia se taisi harmittaa, ja jollei hän suorastaan heitellyt kapuloita rattaisiin, niin ainakin epäsuorasti hän haittasi CDU:n kampanjointia itäisen Saksan äänistä.
Edellisissä vaaleissa Stoiber oli ollut kansleriehdokas ja jäänyt vain muutaman tuhannen äänen päähän voitosta; nuo vastaäänet olivat nimenomaan idästä. Uusien vaalien alla hän vaati pysäyttämään moisen ylivallan.
Hänen nimestään tuli likipitäen kirosana itäisissä osavaltioissa, joissa CDU jo muutoinkin kamppaili altavastaajana. Konservatiiveilla kun ei tuntunut olevan mitään vastauksia idän syvään työttömyyteen tai köyhyyteen, joka tuntui vain pahenevan läntiseen Saksaan verrattuna.
Mutta eipä valoisaa tulevaisuutta luvannut myöskään SPD:n talousohjelma Agenda 2010, jonka Schröder oli runnonut läpi liittopäivillä tasapainottaakseen Saksan ankarasti alijäämäisen budjetin. Kun 40 prosenttia perheiden tuloista on siirtoja valtion kirstusta, kovat leikkaukset sosiaaliturvaan eivät tosiaan olleet SPD:lle vaalivaltti itäisissä osavaltioissa. Schröder ei hellittännyt helpolla kanslerinvirasta
Vaaliuurnille käytiin syyskuussa. Tuloksena oli yllättäen lähes pattitilanne: kristillisdemokraateille 226 paikkaa, sosiaalidemokraateilla 222. Kumpikin oli menettänyt ääniä edellisiin vaaleihin verrattuna, mutta SPD oli päihittänyt kaikki ennusteet. Niiden mukaan sen piti hävitä CDU/DCSU:lle kymmenisen prosenttiyksikköä.
Hallituksen muodostaminen jäi siis kiinni siitä, millaista tukea kumpainenkin saattoi odottaa pienpuolueilta - liberaaliselta FDP:ltä, vihreiltä ja uudelta vasemmistolaiselta sosiaalisen oikeudenmukaisuuden liitolta. Vai syntyisikö maahan niin sanottu suuri koalitio, kristillis- ja sosiaalidemokraattien epätavallinen yhteishallitus?
Sen suurimpana kompastuskivenä oli Schröder, joka katsoi saaneensa kansalta valtakirjan jatkaa liittokanslerina. Neuvotteluissa hän sanoi taipuvansa vain, jos Merkelistäkään ei tehtäisi kansleria. Kädenvääntöä kesti lähes kaksi kuukautta, ennen kuin suuri koalitio lopulta muodostettiin Merkelin johdolla, ilman Schröderiä. Niin Saksa sai hallituspohjan, jolloista maassa ei ollut ollut sitten 1960-luvun lopun.
Merkelin ohella hallituksessa istuu seitsemän kristillisdemokraattia ja kahdeksan sosiaalidemokraattia. Liittopäivien 603 kansanedustajasta 448 kuuluu hallituspuolueisiin. Yli 50 heistä, luultavasti sosiaalidemokraateista, kuitenkin äänesti vastaan, kun hallituspohja tuli parlamentin siunattavaksi.
Schröderin jo teini-ikäisenä alkanut ura päivänpolitiikassa on ainakin tällä erää ohi. Hallituksen ohella hän päätti jättää myös liittopäivät. SPD:n puheenjohtajuudesta hän oli luopunut jo edellisenä vuonna myönnytyksenä niille puolueen kansanedustajille, joille Agenda 2010 oli erityisen kitkerä pala. Monet rivijäsenet olivat jo sitä ennen äänestäneet jaloillaan: vuoden aikana kymmenesosa oli palauttanut jäsenkirjansa.
Yhteistyön sisältö kirjattiin tarkkaan Uuden hallituksen ohjelma tuskin miellyttää SPD:stä eronneita. Tiedossa on suuria leikkauksia, joilla valtio yrittää saada budjettialijäämän alle kolmeen prosenttiin vuoteen 2007 mennessä. Kansalaisten elämään vaikuttaa myös arvonlisäveron kolmen prosentin korotus ja eläkeiän nosto 67 vuoteen. Sen sijaan hyvä- ja keskituloisten kaavaillusta veronalennuksesta luovuttiin; hyvätuloisille päinvastoin säädettiin lisävero.
Hallitusohjelmassa sovittiin myös muun muassa muutoksista liittovaltion ja osavaltioiden vallanjakoon: osavaltiot saavat lisävastuuta muun muassa ympäristökysymyksissä, liittovaltio rikollisuuteen ja terrorismiin liittyvissä ratkaisuissa. CDU taipui SPD:lle siinä, ettei työmarkkoinolla lisätä paikallista sopimista eikä työntekijöiden erottamissuojaa säätelevään lakiin kajota. CDU luopui myös ydinvoimaloiden käyttöiän jatkamisesta.
Ulkopolitiikassa hallitusohjema tähtää Irakin sodan hyytämien Yhdysvaltain-suhteiden parantamiseen ja nykyistä lujempaan sitoutumiseen sotilasliitto Natoon. Lisäksi luvataan tiukempaa kantaa Venäjän epädemokraattisiin otteisiin etenkin Tshetsheniassa ja avarakatseista EU-politiikkaa, joka huomioi aiempaa paremmin muidenkin kuin EU:n ytimen edut.
Kaikkiaan hallitusohjelmassa on yli 140 sivua. Kumppanuus on solmittu, mutta noilla sivuilla sen sisältö määriteltiin varsin tarkasti. Sopimukseen kuuluu, ettei pykäliä yritetä matkan varrella horjutella olennaisesti, tai yhteinen hallitustaival loppuu siihen.
Saksa sai naiskanslerin ja suuren koalition