SUOMALAISET MATKANJÄRJESTÄJÄT selvittävät Wilma-myrskyn vaikutuksia Meksikoon suuntautuviin lomamatkoihin. Alustavien tietojen mukaan ainakin Playa del Carmenin kaupungissa hotellit ovat selvinneet myrskystä selvästi paikallisten asukkaiden asumuksia paremmin. Jos alueelle ei voi matkustaa, tarjotaan jo matkansa varanneille korvaavia kohteita.

KUULONHUOLTOLIITTO vaatii tekstityksiä nykyistä useampiin kotimaisiin tv-ohjelmiin. Liiton mukaan televisiosta tulee kahden päivittäisen uutislähetyksen lisäksi keskimäärin vain 15 tekstitettyä kotimaista ohjelmaa viikossa. Tekstitys on Yleisradion varassa, sillä kaupallisilla kanavilla kotimaisten ohjelmien tekstitysprosentti on nolla.

POHJOIS-POHJANMAALLA sahan lämpökeskus vaurioitui tulipalossa varhain sunnuntaiaamuna. Palo uhkasi kuivaamoa, mutta se saatiin rajattua niin, ettei tuli levinnyt. Palolaitoksen mukaan vahingot ovat tuhansia euroja. Palo sattui pari kilometriä Yli-Iistä Kiiminkiin päin.

KRISTILLISDEMOKRAATTIEN presidenttiehdokas Bjarne Kallis arvostelee presidentti Tarja Halosen toimintaa Fortumin optioiden jälkipuinnissa. Hänen mielestään Halosen kommentit ratkaisivat lopulta optioiden jäämisen voimaan. Presidentin lausunnon jälkeen eduskunnan into puuttua asiaan laantui selvästi, Kallis sanoo Turun Sanomissa. Hän uskoo, että presidentti olisi voinut mielipiteellään saada Fortumin johdon luopumaan optioistaan.

TOINEN VALTIOVARAINMINISTERI Ulla-Maj Wideroos (r.) sanoo hallituksen olevan tyytyväinen alkoholiverotuksen nykytasoon. Veronalennusta seurannut alkoholinkulutuksen kasvu on pysähtynyt ja väärinkäytökset vähentyneet. Pimeän viinan markkinoitakaan ei Suomessa enää ole, ministeri sanoi lauantaina Ruotsin radiolle.