PERUSSUOMALAISTEN pj. Timo Soini uskoo puolueensa lisäävän valtuutettu- jensa määrää koko maassa muutamalla kymmenellä ja antaa tulokselle arvo- sanan tyydyttävä plus. Huolissaan hän on siitä, että "kolmen kopla" menestyi.

TURUSSA sosiaalidemokraatit ovat valloittamassa kaupungin suurimman puolueen aseman kokoomukselta. Kun äänistä oli laskettu hieman yli 50 %, SDP näyttää saavan kolme lisäpaikkaa, yhteensä 20. Myös kokoomus on saamassa yhden lisäpaikan, yhteensä 19 paikkaa.

Pääradan varressa KERAVALLA JA RIIHI- MÄELLÄ SDP keräsi äänistä kolmanneksen. Kokoomus oli selvä kakkonen noin viidenneksen osuudella äänistä. Sen sijaan kolmas tila hajaantui keskustan, vihreiden ja sitoutumattomien kesken.