Melkein jokainen kantaa näissä vaaleissa huolta myös kuntien työntekijöistä. Puolueet vaativat perusteettomien pätkätöiden lopettamista ja työntekijöiden vakinaistamista.

Eroja näkyy muun muassa siinä, miten puolueet suhtautuvat palvelujen yksityistämiseen tai vaikkapa kuntaliitoksiin.

Keskusta vetoaa tavallisiin ihmisiin Suurin kuntapuolue keskusta korostaa vaalikampanjassaan kuntavaalien merkitystä lähidemokratiassa ja tavallisten ihmisten kykyä kuntapäättäjinä. Puolue vakuuttaa ehdokkaidensa olevan "tavallisen hyviä ihmisiä".

Kokoomuksen puheenjohtaja Jyrki Katainen on sanonut, ettei kuntapalvelujen yksityistäminen ole kokoomukselle ideologinen päämäärä, mutta kunnissa tarvitaan yhteistyötä yksityisen puolen ja järjestöjen kanssa.

Puolue kannattaa ostopalvelujen ja palveluseteleiden käyttöä, joilla sen mielestä parannettaisiin kuntalaisten mahdollisuuksia valita, mistä he hankkivat tarvitsemansa palvelut.

Palvelut jälleen vaalien ykkösteemaPienillä ja suurilla omat ongelmatVasemmistoliitto: Peruspalvelut verovaroinKeskustaa kammetaan vallastaVaalit tuodaan kuntalaisten lähelleRiitta Jäälinoja, YLE24

SDP:n mielestä palvelujen järjestäminen on pääasiassa kuntien tehtävä eikä sen palveluja pitäisi sen mielestä ryhtyä laajamittaisesti yksityistämään.

SDP on julistanut kuntavaalit myös tasa-arvovaaleiksi. Puolueen mukaan hyvinvointiyhteiskunta on ollut väline, jolla tasa-arvoa on toteutettu. Se muistuttaa, että esimerkiksi päivähoito on mahdollistanut naisten työssä- käynnin ja taloudellisen tasa-arvoisuuden paranemisen.

Lisäksi puolue korostaa sitä, että kuntapalvelut ovat tarjonneet naisille suuren määrän työpaikkoja. Lähivuosina kuntiin syntyy arviolta 30 000 uutta työpaikkaa, joista suurin osa naisvaltaisille aloille.

Kokoomuksen ykkösaiheena koulutus Kokoomus on laatinut kuntavaaleja varten kahdeksankohtaisen tavoiteohjelman, jonka ensimmäisenä tavoitteena on peruskoulutuksen turvaaminen. Puolue haluaisi muun muassa eroon liian suurista opetusryhmistä ja lisäisi opettajien täydennyskoulutusta.

Kokoomus korostaa myös mm. yrittäjyyden merkitystä ja ympäristön turvallisuutta sekä ikääntyvien kuntalaisten mahdollisuutta vaikuttamiseen, osallistumiseen ja harrastamiseen.

Keskusta painottaa vaaliohjelmassaan peruspalveluita, kuten kouluja, päivähoitoa, terveydenhoitoa ja vanhustenhuoltoa, mutta sillä on jokaisessa kunnassa oma vaaliohjelmansa.

Puolue nostaa vaalikauden keskeisiksi kysymyksiksi myös muun muassa kuntien elinkeinopolitiikan, yrittäjyyden ja työllisyyden sekä tasapainoisen aluekehityksen.

Keskustan mielestä kunnissa voidaan kilpailuttaa julkisia ja yksityisiä palveluntuottajia, kunhan kuntalaisten tasa-arvoisuus säilyy. Kuntaliitoksia pitäisi tehdä nykyistä nopeammin, mutta tärkeää on myös kuntien yhteistyö.

Keskusta on korostanut vaalien alla toiveikkuutta kuntatalouden tulevaisuudesta ja sanonut kuntatalouden vahvistuvan selvästi ensi vuodesta lähtien.

SDP korostaa tasa-arvoa

SDP tavoittelee vaaleissa jälleen suurimman kuntapuolueen asemaa, jonka se menetti keskustalle vuonna 2000.

Puolueen kuntavaalitunnuksena on Huolenpitoa huomisesta ja se aikoo puolustaa vaalikamppailussa julkisia palveluita.