Saksan toisen maailmansodan jälkeinen talouskasvun ihme kantoi ihmisten mielissä pitkälle senkin jälkeen, kun todellinen kasvu oli hiipunut ja ongelmat alkaneet. Saksojen yhdistyminen oli kallista, ja alamäki jyrkentyi entisestään. Yhdistymisen aikaiset unelmat ovat hiipuneet idässä. 1990-luvun alusta asti Saksan kaikki kasvu on maksettu ulkomaanvelalla, joka on paisunut 1 400 miljardiin euroon. Työttömyys on lisääntynyt tänä aikana lähes 70 prosenttia. Tämän vuoden alussa ylittyi haamurajana pidetty viiden miljoonan virallisen työttömän raja, joskin luku on sen jälkeen hieman parantunut. Tilanteeseen tultiin sen verran hiipimällä, että vasta keväällä 2003 liittokansleri Schröder ilmoitti julkisesti, että talouden hyvät vuodet olivat väistämättä ohi. Lääkkeeksi hän tarjosi Agenda 2010 -ohjelmaa, joka sisälsi työmarkkinamuutoksia ja tuntuvia leikkauksia muun muassa työttömyyskorvauksiin ja eläkkeisiin. Vielä vuoden 2002 vaaleissa yksi Schröderin lupauksista oli ollut, ettei sosiaaliturvaa supistettaisi. Sadat tuhannet marssivat kaduille
Kansalaiset suuttuivat ohjelmasta, joka monien mielestä on lähtöisin tosielämää tuntemattoman eliitin kynästä. Sen he ovat kertoneet marssimalla kaduille. Idän pahimmilta työttömyysalueilta alkaneisiin mielenosoituksiin osallistui viime vuonna tuhansia ihmisiä maanantai toisensa jälkeen. Enimmillään marssijoita oli 500 000. Puoluekentällä uudistukset ovat olleet ennemmin opposition kuin sosiaalidemokraattisen SPD:n jäsenistön mielen mukaisia. Agenda 2010:n julkaisemisen jälkeen 100 000 demaria palautti jäsenkirjansa, ja puolueen parlamenttiryhmältä Schröder sai riittävän tuen vain uhkaamalla erota liittokanslerin virasta. SPD:n vaaliohjelma sisältää nyt lupauksia keskisuurten yritysten verohelpotuksista ja köyhimpien työläisten minimipalkoista. Rikkaimmille tulonsaajille puolue esittää verokorotusta, mutta perheille luvataan satsausta äitiyslomiin ja lasten hoitopaikkoihin. Kristillisdemokraattisen CDU:n vaaliohjelmassa puolestaan viedään Agenda 2010:n työmarkkinamuutokset askeleen pidemmälle tekemällä irtisanomis- ja palkkauskäytännöt entistä helpommiksi työnantajille. Veroista CDU ryhtyisi korottamaan arvonlisäveroa. Kun Schröderkään ei lupaa kajota Agenda 2010:n ytimeen, kummallakaan hallituksen muodostajan virkaa tavoittelevalla puolueella ei ole vaalivaltteja itäisen Saksan työttömyysalueilla. Idän tilanne saa pääpuolueet hiljaisiksi Pääpuolueet ovat katsoneet parhaaksi vaieta talouden kylmistä lääkkeistä osavaltioissa, joista monissa työttömyys on kaksinkertainen maan keskiarvoon nähden, jopa yli 20 prosenttia, ja 40 prosenttia kotitalouksien tuloista on peräisin valtion kirstusta. Tulonsiirroista huolimatta kansalaisten elintaso on laskussa länteen verrattuna. Myöskään puoluenkentän uudella tulokkaalla vasemmistoliitolla ei ole ollut ratkaisuja idän ongelmiin, mutta se on ainoana puhunut suoraan köyhyydestä. Hieman ristiriitaisesti lähes 30 prosenttia idän äänioikeutetuista aikoo äänestää vasemmistoliittoa, vaikka vain viisi prosenttia uskoo, että puolue pystyisi ratkaisemaan alueen ongelmat. Avoimuudesta ilmeisesti palkitaan. CDU:n suosiota idässä liian puheet sen sijaan ovat syöneet. CDU:n sisarpuolueen CSU:n johtaja Edmund Stoiber on idässä todella huonossa huudossa leimattuaan sikäläiset äänestäjät vaalikarjaksi, jonka ei tällä kertaa pidä päästä ratkaisemaan vaalien tulosta. Stoiber oli kristillisdemokraattien liittokansleriehdokas viime vaaleissa, ja todennäköisesti häntä hiertää edelleen se, että 6 000 itäsaksalaista ääntä pysäytti hänen tiensä. Toisaalta saattaa hyvinkin olla, että monet läntisen Saksan asukkaat ovat kyllästyneet kuulemaa idän ongelmista. Stoiberia itseään idän suuttumus ei haittaa, sillä CSU toimii vain Baijerin osavaltiossa. CDU:n kansleriehdokas Angela Merkel on yrittänyt kiusaantuneena paikata tilannetta sanomalla, ettei äänestäjien solvaaminen ole oikea vaalitaktiikka. CDU:n edustajat itäisissä osavaltioissa ovat toivoneet julkisesti, ettei Stoiber vierailisi niissä. Myöskään Merkelin kasvamisesta DDR:ssä ei ole koitunut puolueelle kotikenttäetua. Idässä enemmistö näyttää ajattelevan, ettei Merkel ole enää "ossi", vaan täysiverinen "wessi", joka ei ymmärrä itäsaksalaisten elämää. Anniina Wallius, YLE24 Merkel, Schröder, Lafontaine