Hanketta valmistelevan työryhmän mukaan lääkehuollon tehtävien kokoaminen yhdelle toimijalle takaa lääkehuollon ja -hoidon turvallisuuden.
Lääkealan ammattijärjestöt ovat kritisoineet rankasti päätöstä siirtää Lääkelaitos Helsingistä Kuopioon. Järjestöjen mukaan siirto vaarantaa lääkevalvonnan ja lääketurvallisuuden.
Kristillisdemokraattien puheenjohtaja Päivi Räsänen ehdotti aikaisemmin tällä viikolla, että laitoksen tutkimus- ja kehittämistoiminnot alueellistettaisiin sovitusti Kuopioon, mutta lääkevalvonta liitettäisiin Helsingissä sijaitsevaan lupa- ja valvontavirastoon Valviraan. Tämä olisi Räsäsen mukaan kunniallinen perääntymistie alueellistamisratkaisussa.
Sosiaali- ja terveysministeriö päätti viime vuonna, että lääkehuolto organisoidaan uudella tavalla. Uuden lääkealan keskuksen on määrä aloittaa Kuopiossa syyskuussa. Siirtymäaika kestää vuoteen 2014.