Ennakkosuosikkina vaalitaistoon lähtenyt istuva presidentti Ivan Gasparovic sai alustavien tulosten mukaan 48 prosentin äänisaaliin. Gasparovicin ainoa todellinen haastaja, opposition ehdokas Iveta Radicova vei lasketuista äänistä 37 prosenttia. Viiden muun mukana olleen ehdokkaan äänimäärät jäivät pieniksi.

Ensimmäisen äänestyskierroksen alla tehdyt mielipidemittaukset ennustivat 67-vuotiaalle vasemmistolaisen Smer-puolueen Gasparovicille yli 50 prosentin kannatusta. 52-vuotiaalle Radicovalle povattiin kolmeakymmentä prosenttia äänistä.

Toinen kierros parin viikon päästä

Maan vaalikomissio arvioi äänestysvilkkauden jääneen reiluun 40 prosenttiin. Ensimmäisen äänestyskierroksen virallisten tulosten on luvattu valmistuvan sunnuntain aikana. Slovakiassa on yli neljä miljoonaa äänioikeutettua.

Toinen äänestyskierros pidetään huhtikuun 4. päivä. Kristillisdemokraattien Radicovan on spekuloitu saavan toisella kierroksella myös ensimmäisellä kierroksella tippuneiden ehdokkaiden kannattajien ääniä.

Naisehdokas ei ole koskaan aiemmin maan historiassa ollut yhtä lähellä presidentin virkaa kuin nyt.