Kokoomuksen asema maan suurimpana puolueena on Taloustutkimuksen YLE Uutisille tekemän helmikuun kannatusarvion mukaan edelleen selvä. Ensimmäisen kerran kunnallisvaalien jälkeen Kokoomuksen suosio ei kuitenkaan enää noussut vaan taittui edellistä mittausta alhaisemmaksi.

Kokoomuksen kannatus oli nyt 24,4 prosenttia, mikä on 0,8 prosenttiyksiikköä vähemmän kuin tammikuussa.

Kakkospaikalle helmikuun mittauksessa nousi 20,3 prosentin kannatuksella Keskusta. Nousua edelliseen kyselyyn oli 0,7 prosenttiyksikköä.

Sosiaalidemokraatit tippuivat kolmanneksi 19,6 prosentin kannatuksella. Luku laski tammikuun mittauksesta 0,3 prosenttiyksikköä.

Demareiden tuloksen synkkyyttä lisää se, että SDP:n suosio on sitten viime marraskuun hiipunut mittaus mittaukselta aina alas päin.

Kärkikolmikon takana Vihreiden kannatus oli pysynyt likimain ennallaan. Tulos oli 10,3 prosenttia ja nousua 0,1 prosenttiyksikköä.

Vasemmistoliitto kiilasi tammikuun notkahduksen jälkeen takaisin niukasti Perussuomalaisten edelle. Vasemmistoliiton kannatus oli nyt 8,0 prosenttia, jossa oli parannusta 0,5 prosenttiyksikköä. Perussuomalaisten helmikuun luku oli 7,8 prosenttia ja siinä oli laskua 0,3 prosenttiyksikköä.

RKP:lle ja Kristillisdemokraateille saatiin likipitäen entiset kannatuslukemat..RKP:n luku oli 4,2 prosenttia ja Kristillisdemokraattien 3,7 prosenttia. RKP:n tulos laski 0,1 ja kristillisten 0,2 prosenttiyksikköä.

Tutkimuksen haastattelut tehtiin helmikuun aikana ja viimeiset niistä tämän viikon torstaina.

Taloustutkimuksen kyselyyn haastateltiin noin 3 400 henkeä. Tutkimuksen virhemarginaali suurimpien puolueiden osalta on 1,6 prosenttiyksikköä suuntaansa.