Kristillisdemokraattinen puolue CDU sai osavaltion pääministerin Roland Kochin johdolla vajaat 37 prosenttia äänistä, mikä mahdollistaa hallituskoalition osavaltioparlamentissa liberaalin liittolaispuolueen FDP:n kanssa. FDP sai äänistä runsaat 16 prosenttia.
CDU nosti kannatustaan hieman viime vuoden vaaleista. Sosiaalidemokraattinen SPD sen sijaan koki selvän tappion ja romahduksen viime vaaleista 23,5 prosentin kannatuksella.
Politiikan tuntijat ovat ennakoineet CDU:n ja FDP:n menestyksen heijastuvan myös syksyn valtakunnallisiin vaaleihin. Liittovaltion nykyisessä hallituksessa vallan jakavat CDU ja SPD.
SPD vastusti uusia vaaleja
Hessenin vaalit olivat ennenaikaiset. Viime vuoden vaaleissa tulos oli niin tiukka, että osavaltio jäi vaille varsinaista hallitusta. CDU sai tuolloin äänistä 36,8 prosenttia ja SPD 36,7 prosenttia. Vaalien jälkeen CDU:n Koch jatkoi virkaatekevänä pääministerinä. Hallituksella on ollut FDP:n osittainen tuki, mutta parlamentissa enemmistö on SPD:llä, vihreillä ja vasemmistopuolueella.
Koska oppositio ei onnistunut hallitusneuvotteluissaan, Hessenissä päädyttiin uusiin vaaleihin SPD:n vastustuksesta huolimatta. Hallitusneuvottelujen aikana SPD on ajautunut sisäisiin riitoihin, mikä on syönyt pahoin puolueen kannatusta.
CDU:n ja FDP:n voiton ennakoidaan merkitsevän muutoksia Saksan parlamentin ylähuoneessa eli liittoneuvostossa, jossa ovat edustettuina osavaltiohallitukset. FDP vastustaa joitakin liittohallituksen ajamia lakeja, muun muassa tuoretta talouden elvytyspakettia.
Ennen syyskuun liittopäivävaaleja Saksassa äänestetään Hessenin lisäksi neljän osavaltioparlamentin paikoista ja valitaan Saksan edustajat europarlamenttiin kesäkuun EU-vaaleissa. Liittokansleri Merkel itse hakee syyskuussa uudelleenvalintaa.