Holm arvioi Verkkoapila-lehden kolumnissaan, että työllisyys ei tule heikkenemään synkimpien ennusteiden mukaisesti, koska suomalaisessa työelämässä ei eletä enää normaaliaikoja suurten ikäluokkien siirtyessä eläkkeelle.

Holm kehottaakin yrityksiä varautumaan taantuman jälkeiseen aikaan huolehtimalla henkilöstönsä hyvinvoinnista. Tämä on hänen mukaansa paras tapa varmistaa työvoiman saatavuus parinkin vuoden päästä.

Holm sanoo Suomen kansantalouden supistuvan tänä vuonna noin prosentilla. Työttömyysasteen hän arvioi heikkenevän korkeintaan pari prosenttiyksikköä.