Mennyt vuosi tarjosi värikkäitä vaiheita, haasteellisia hetkiä, kirpeitä kyyneleitä, isosti iloa sekä mojovasti motivaatiota! Leireilimme avovesillä keväällä vain kerran, sillä halusimme palautua niin henkisesti kuin fyysisestikin Pekingin ”sirkuksesta”. Kesälle oli edessä toiseen painoluokkaan siirtyminen joka tiesi uusia kilpasiskoja sekä veneen vaihtoa hieman suuremmaksi kuin edellinen… se taas tiesi mittauksia, säätöä ja lisää säätöä. Teamimme pääkallopaikaksi tuli Lohjalla sijaitseva Kisakallion urheiluopisto ja treenipaikaksemme Maikkalanselän mainio vesistö.
Kausi starttasi Pohjoismaiden mestaruuskilpailuilla, Ruotsista oli tuliaisina kaksikolla kultaa ja nelosella hopeaa. Maailman Cupin kilpailuissa soudimme sijat 8 ja 9. MM-kilpailuihin asetimme tavoitteemme A-finaaliin eli 6 parhaan joukkoon, tiukasta yrityksestä huolimatta haaveemme ei toteutunut, soudimme B-finaalissa ja kokonaissijoituksemme kisoissa oli 9. Paransimme MM-kisoissa menoamme kisa kisalta ja odotimmekin EM-kilpailuja vesi kielellä.
Vain viikko ennen EM-kilpailuja sairastui Minna kuumeeseen joten oli varasuunnitelman paikka. Sanna siirtyi kaksikkoon tahtipuikkoja heiluttamaan ja varasoutaja Ulla hyppäsi veneen keulapaikalle. Uusi ja haastava tilanne koko porukalle… Minna poti kuumeilun, kokosi mietteensä ja siirsi ajatukset tulevaan kauteen. Sanna otti uuden roolin vastaan suurella mielenkiinnolla ja halulla oppia sekä pistää itsensä likoon joka solullaan. Ulla omaksui hienoja venymisen ja oppimisen taitoja. Valmentajamme Ilona osoitti upeaa valmentajan ammattitaitoa isolla A:lla ja kannustamisen taitoa isolla K:lla =) EM-kilpailuissa saimme vihdoin puhkaistua veneen keulamme A-finaaliin ja siellä sijalle 4.
Värikäs ja haastava kausi antoi itseluottamusta ja uskoa Teamiimme sekä lisää halua oppia itsestään sekä muista ympärillä olevista ihmisistä sekä kilpasiskoistamme. Syksyn on molemmat taistelutoverit treenanneet omalla paikkakunnallaan. Kesän korvalla siirrymme taas airoa heiluttamaan Belgian avovesileirin jälkeen Lohjan Maikkalan selälle. Nyt on aika rentoutua ja rauhoittua sekä kerätä voimia uusiin koitoksiin.
Ystävä hyvä, relaa jo vähän
pysähdy hetkeksi vaikkapa tähän.
Jouluna turha on höösätä suotta,
sitähän kerkiää pitkin vuotta.
Teetpä Sinä sitten tuota tai tätä,
Joulun aika ei tulematta jätä.
Unohda siis turhat kiireet ja juoksut,
istahda nauttimaan tunnelma ja tuoksut!
Rentouttavaa ja makoisaa Joulua sekä liikunnallista Uutta vuotta 2010!
Toivottavat;
Minna & Sanna