Viime viikon loppupuoli sujui kesäjuhlien ja kotimaan matkailun vuoksi ilman harjoituksia. Kalenteriin mahtui ennen alkuviikkoa vain torstai-illan kolmen tunnin hyötyliikunnan jakso. Suomeksi sanottuna se tarkoitti nurmikon leikkuuta työnnettävällä laitteella.
Lohdullista viikontakaisissa tunnelmissa oli se, että nuha ja flunssa jäivät täysin taakse. Terveystilan puolesta kaikki oli kunnossa ja valmiina kunnon lenkkejä varten.
Maanantaina raju aloitus tauon jälkeen
Toisen perättäisen lomaviikon alku takasi kiireettömät puitteet pitkälle lenkille. Päätin käyttää aikaa vähintään kolme tuntia yhtäjaksoiseen suoritukseen. Kuinka kevyeltä askel tuntuikaan, olihan tauko venynyt sitten edellisten kunnon juoksujen. Koetin silti pitää yllä rauhallista kuuden minuutin kilometrivauhtia.
Parikymmentä kilometriä sujuikin kahteen tuntiin. Sen jälkeen kroppa toimi muuten edelleen yllättävän hyvin, mutta jalkoihin iski jäykkyys. Kiertelin ja kaartelin uusissa lomamaisemissa lenkin lopulla vielä jopa pellon laitoja ennen maalia, jotta sain täyteen 30 km ja kolme tuntia (3.08).
Lopun kankea meno pudotti keskivauhdin lukemiin 6.15, mutta tulipahan ainakin ylitettyä tavoitekesto. Illalla venyttelin, sillä nyt jos koskaan se tuntui tarpeelliselta. Pastat söin iltapäivällä, ennen nukkumaanmenoa en oikeastaan enää mitään.
Tiistaina loppuivat energiat kesken
Uni maittoi maanantaina, aivan kuten viime aikoina yleensäkin. Onkohan väsymyksessäni kyse myös raudan puutteesta? Jalat olivat tiistaiaamuna yhä kankeat illan omatoimisesta lihashuollosta huolimatta. Silti, kolme varttia heräämisen jälkeen olin jo uudella pitkällä lenkillä.
Pikatankkaukseen ennen starttia kuului pari annosta puuroa, kaksi ruisleipää lisukkeineen sekä kuppi teetä ja paljon vissyä. Kohtuullinen rytmi löytyi ensimmäisten kilometrien jälkeen. Tarkoitus oli juosta pidempään kuin maanantaina: 35 kilometriä ja/ tai kolme ja puoli tuntia.
En yltänyt kahden ensimmäisen tunnin aikana ihan 20 kilometriin. Se kuului taktiikkaan. Valitsin tietoisesti edellispäivää hitaamman vauhdin. Sen sijaan tuon jälkeinen selvä hyytyminen ennen 25 kilometriä ei ollut tilauksessa. Vesi oli lopussa vajaan litran juomapullosta ja muutenkin energiat vähissä.
Tarkka matkamittari jäi laittamatta, koska panta on aiheuttanut hiertymiä. Kuitenkin aikaa oli kulunut kaksi tuntia ja 57 minuuttia, kun iski uupumus. Luovuttaminen johtui osittain siitä, että en enää ollut edes varma, hölkkäsinkö sillä tiellä, jolla kuvittelin eteneväni. Tunne oli: ”eksyksissä light”
Piti siis pistää kävelyksi, vaikka en henkihieverissä ollutkaan. Arvioin juosseeni suunnilleen 27 kilometriä. Tallustin pari kilometriä ja kun pääsin kartalle, niin tilasin lopulta kyydin määränpäähäni. Noloa.
Tiistain lenkillä tuli siis noutaja. Oloni oli ihan maitojunamainen. Ei ollenkaan sellainen, että kahden kuukauden kuluttua voisi juosta Veteraanien MM-kilpailujen maratonin aikaan 3.45.00.
Toki ruoan ja juoman maistuminen tiistai-illan aikana sekä edellisen päivän kolme kymppiä ja ehkä jopa liian pitkäksi venynyt viime viikkojen juoksutauko heikensivät suorituskykyäni. Silti olo oli illalla kaikkea muuta kuin sankarillinen tai luottavainen. Onneksi sain mudassa rypemiseen sen verran ryhtiä, että taas venyttelin aika hyvin illan päätteeksi.
Keskiviikostakin kunnon päivä
Meinasin huilata. Päivällä rauhallinen kävelyn ja hölkän vuorotteluun perustunut lenkki notkisti kuitenkin jalkoja ja herätti halun juosta vielä reippaastikin. Vanhaa sanontaa noudattaen tuli myös halu ”tappaa akka”. Tiistain reitin uuvuttavin kohta oli syytä läpäistä juoksemalla pikimmiten.
Ajattelin tyytyä reiluun puolimaratoniin. Reitti noudattelisi edellispäiviä, mutta kauimmainen takalenkki jäisi kiertämättä. Verryttelyn vuoksi alkumatka sujui vauhdikkaasti. Reippaista korkeuseroista huolimatta ensimmäiset 12 kilometriä täyttyivät viiden ja puolen minuutin kilometrivauhtia.
Tiesin, että sama tahti ei tule säilymään, joten tuon jälkeen löysäsin suosiolla. Vauhti hiipui seuraavien neljän ja puolen kilometrin aikana kuuteen minuuttiin. Sitten edessä oli parin kilometrin nousu. Keskivauhti putosi puolella minuutilla, mutta loput neljä ja puoli kilometriä sujui alamäkipainotteisessa maastossa hieman vauhdikkaammin.
Otin loppukirin. Yritin opetella kipurajan ylittämistä. Se on ollut vanhemmiten vaikeaa. Kilpailuissa olen saapunut maaliin turhan hyvässä kunnossa.
Keskiviikkona palautuminen otti koville. Juoman, ruuan, saunan ja venyttelyn avulla olo oli keskiviikkoillan viimeisillä tunneilla kuitenkin todennäköisesti jo paljon parempi kuin suomalaisella jalkapallofanilla.
Torstaina rennosti
Ohjelmassa oli kuuden ja puolen kilometrin vaellus Pyhä-Häkin kansallispuistossa. Mielenkiintoinen paikka. Kierros oli sopiva ajatellen palautumista alkuviikosta. Paita kastui repun ja selän välissä. Nilkkakin vain nytkähti, ei onneksi muljahtanut. Illalla venyttelin.
Perjantain alkuun intervallia
Aamupäivällä ylös, ulos ja intervallilenkille. Siirtymät alussa ja lopussa sekä varsinainen kierros ovat samanpituisia: noin 50 metriä yli kahden kilometrin. Tarkoitus oli juosta siirtymien välissä kolme kovempaa ja kaksi rauhallisempaa kierrosta.
Ei oikein sujunut. Kesä näytti parhaita puoliaan ja lisäsi kuumuuden vuoksi menon raskautta. Osuuksien vauhdinhallinta ei ollut hallussani: 12.29+10.05+11.49+10.37+12.27+10.28+14.30. Liikaa epäsymmetriaa.
Seli seli. Onneksi venyttely maistuu. Olen myös tajunnut, että alkuverryttelykin täytyisi opetella. Sekin auttaisi.
Viikko jatkuu. Tuskin maltan väsymystiloista huolimatta vielä levätä. Tarina etenee ennen juhannusta.
Mikko Hannula