Useat lehdet kirjoittavat ilotuliteista ja niiden vaaroista. Ilkka muistuttaa pääkirjoituksessaan, että "vaarattomia ilotulitteita eivät ole edes myyntikiellosta vapautuneet". Ensin Turvatekniikan keskus Tukes laittoi yli sata ilotulitetta myyntikieltoon testaus- ja turvallisuusselosteiden puutteiden vuoksi. "Öisten koeammuntojen ja Tukesille toimitettujen parempien tarkastusraporttien jälkeen noin kolmannes ilotulitteista pääsi uudelleen myyntipöydille." "Eilen vielä vaaralliseksi luokiteltu raketti on tänään taas turvallinen", kummastelee Ilkka pääkirjoituksessaan ja toteaa, että "vaaratonta rakettia ei ole kukaan vielä keksinyt, eikä sellaiseksi yksikään raketti myöskään turvatarkastuksissa muutu."
Turun Sanomien pääkirjoituksen mukaan "uudenvuoden juhlinta on perinteisesti iloista, mutta harvoin sitä edeltää farssi, jollaisen viranomaiset ja maan suurin ilotulitefirma nyt järjestivät ". "Toivottavasti ilveilystä ei koidu surullisia seurauksia. Tukes on laiminlyönyt valvontavastuunsa sillä hataralla perusteella, että vastuu tulitteiden testaamisesta on valmistajien ja maahantuojien kontolla."
Aamulehti muistuttaa myös tulitteiden vaaroista pääkirjoituksessaan. Lehti toivoo, että epäilyt rakettien turvallisuuspuutteista lisäisivät tänä vuonna lisänneet juhlijoiden riskitietoisuutta. "Kun juhlat on toivottavasti mahdollisimman pienin vaurion juhlittu, viranomaisten on käytävä ilotulitteiden turvallisuusriskit ja markkinoilla olevien tulitteiden valvonta perusteellisesti läpi. On syytä epäillä, että sekä testauskäytännössä että valvonnassa on parantamisen varaa."
Kodin elektroniikan munkkilatina
Kuvaus erään kodinkonemainoksessa olleen tv:n ominaisuuksista: "40" full HD 1080-3D-LED-TV, jossa Dynamic Edge LED, MonolithicDesign ja Bravia Internet Video Wifi-yhteys". Salon Seudun Sanomien toimituspäällikkö Jarmo Lehto kirjoittaa kolumnissaan tutkimuksesta, jonka mukaan suomalainen ostaa mieluusti laitteensa alennusmyynnistä, muttei ymmärrä niistä mitään. Hän tunnustaa myös itse kuuluvasta siihen noin 70 prosenttiin, joka on jossakin määrin ulkona kuin lumiukot. Onneksi Lehdolla on kotona pelastus teknologisiin ongelmiiin - nimittäin jälkikasvun kyläily. "Yritän olla sen näköinen, että tuon olisin osannut itsekin, mutta annoin pojan yrittää", paljastaa Jarmo Lehto Salon Seudun Sanomien kolumnissaan.
Helsingin lumet
Kaleva kirjoittaa pääkirjoituksessaan, että "lumihommat osataan pohjoisessa", ja ihmettelee, kuinka Helsinki näyttää hukkuvan lumeen, eikä tiedä mitä sen kanssa tehdään. Lehti kirjoittaa, että "pohjoisen osaaminen lumitöissä on luonnollisesti korkeammalla tasolla". "Osaamista voidaan viedä myös tällä alueella. Apuvoimia ja valmiutta auttamiseen löytyy, jos sitä vain etelän suunnalta hoksataan pyytää. Vielä ei avunpyyntöjä ole tullut."