Pääministeri Matti Vanhanen (kesk.) jättänee eroanomuksensa presidentille perjantaina 18. kesäkuuta. Mahdollisesti jo seuraavana päivänä hallituspuolueet aloittavat eräänlaiset minihallitusneuvottelut. Tavoitteena on liuskan tai kahden kannanotto talous- ja työllisyyspolitiikasta pohjustukseksi ensi vuoden budjetille.

Vielä nyt keskustan puheenjohtajaehdokkaat Mari Kiviniemi, Timo Kaunisto, Mauri Pekkarinen ja Paavo Väyrynen keräävät kannatusta Lahden puoluekokoukseen. Kesäkuun puolivälin jälkeen yksi joukosta linjaa tulevana pääministerinä, miten Suomi nousisi talouslamasta.

Nykyiseen hallitusohjelmaan ei ole tarkoitus puuttua. Mutta esimerkiksi Mari Kiviniemelle talous- ja työllisyyskannanoton laatiminen tarkoittaa hyvinkin laajamittaista pohdintaa.

- Kysymys on siitä, miten pystymme rahoittamaan myös hyvinvointiyhteiskunnan jatkossa, hän sanoo.

Pekkarinen keventäisi yritysten verotusta

Puheenjohtajaehdokas Mauri Pekkarisen mielestä yritysten maksamaa veroa pitäisi keventää talouskasvun vauhdittamiseksi.

- Pieni kevennys yhteisöveroon. Ei mitään neljän, kuuden prosenttiyksikön laskua, mutta pieni kahden prosenttiyksikön kevennys, Pekkarinen selvittää.

Pekkarinen myös tiukentaisi työttömien velvollisuutta ottaa vastaan työtä. Lisäksi pitäisi varmistaa uusiutuvan energian lisäämisen rahoitusratkaisut.

Katainen haluaa tehoa julkiseen talouteen

Valtiovarainministeri Jyrki Kataisen (kok.) mukaan verotuksen lisäksi minihallitusneuvotteluissa on mietinnässä rakenteellisia uudistuksia, siis tehokkuutta ja tuottavuutta julkiseen talouteen - joillakin keinoilla.

- Jokainen fiksu suomalainen ymmärtää, että tämä ei ole se hetki, jolloin valtion menoja kasvatetaan vaan pikemminkin pitäisi säästää. Tämä niin sanottu uusi, uuden pääministerin johdolla aloittava hallitus ei myöskään mitään leikkauslistoja tee, Katainen muotoilee.

Minihallitusneuvotteluissa kokoomus ei aio vaihtaa ministereitään. Pekkarisen mielestä keskustassakaan ei ole tarvetta suureen kierrätykseen. Yksi ministeri kuitenkin vaihtuu, kun Matti Vanhanen jättää hallituksen.

- En nyt näe välttämättä tarvetta useamman henkilön kierrättämiseen tai suurempiin muutoksiin. Tässä on kuitenkin vain muutama kuukausi aikaa, Pekkarinen sanoo.

Eduskunta äänestänee uuden hallituksen ohjelmasta juhannuksen aatonaattona.