Puheet kaksoisraiteen rakentamisesta Seinäjoki-Oulu-välille pulpahtivat esiin eduskunnan budjettikeskustelussa keskiviikkona. Kansanedustaja Erkki Pulliainen (vihr.) vaati kaksoisraiteen toteuttamista heti. Myös Matti Ahteen mielestä (sd.) kaksoisraide on tarpeen.

Liikenneministeri Vehviläinen pysyi tiukasti aiemmassa kannassaan.

- Seinäjoki-Oulu-radalta puuttuu peruskorjauksen osalta yli 300 miljoonaa. Sen takia en pidä ihan realistisena, että nyt heti puhuttaisiin Seinäjoki-Oulu koko matkalle kaksoisraiteesta kun se peruskorjauskin tarvitsee sen 300 miljoonaa euroa. Meillä ei ole teknisissä kehyksissä yhtään euroa vapaana kehittämishankkeisiin.

Vehviläinen muistutti, että alunperin ratakorjauksen piti maksaa 400 miljoonaa euroa ja nyt kulut ovat kohonneet 800 miljoonan euroon. Kaksoisraiteen rakentaminen nostaisi kuluja vielä rutkasti.

- Jos me nyt lennosta vaihdetaan, että rakennetaan kaksoisraide Seinäjoki-Oulu-välille niin se on 1,2 miljardia euroa. Aina vaatimukset kasvaa ja aina sitten pitäisi rahoitusta siihen pystyä järjestämään. Pieni realismi olisi paikallaan.

Valtion rahapulan ja tulevien menoleikkausten vuoksi ensi vaalikaudella olisi Vehviläisen mukaan keskityttävä olemassaolevien väylien kunnossapitoon. Vehviläisen mielestä ei kuitenkaan voida ajatella, että jatkossa mitään ei kehitettäisi. Hän itse asettaisikin suurista hankkeista etusijalle juuri Seinäjoki-Oulu-ratahankkeen jatkamisen.

Monet kansanedustajat muistuttivat, että Pohjanmaan ratakorjauksen toteuttaminen nykyisellä tavalla tipoittain tulee valtiolle kalliiksi.