YLE Uutiset kysyi kaikilta eduskuntapuolueilta, miten julkinen talous ensi vaalikaudella saadaan tasapainoon. Kysely lähetettiin puolueiden puoluesihteereille.

Aihe on kuin kuuma peruna suurille puolueille. Oppositiopuolue SDP kieltäytyi kokonaan kertomasta talouslinjauksiaan ennen ensi vuotta. Myös hallituspuolueet kokoomus ja etenkin keskusta vastaavat ympäripyöreästi verrattuna viiteen pienimpään puolueeseen.

Puolueet erottuvat kuitenkin siinä, mitä ne pitävät kynnyskysymyksenä seuraavaan hallitukseen. Keskusta ja vihreät karsastavat eniten menoleikkauksia.

Vasemmistoliitto ja perussuomalaiset pitävät lakisääteisen eläkeiän nostoa poissuljettuna, jos puolueet ovat hallituksessa. Jo aiemmin, tämän kyselyn ulkopuolella, myös SDP on korostanut pitävänsä eläkeikää kynnyskysymyksenä. Kokoomus ja RKP eivät halua sallia tuloveron kiristystä. Kristillisdemokraatit taas vastaa vastustavansa eniten yritysten verotuksen korottamista.

Valtiovarainministeriö julkaisi perjantaina laskelmat, joiden mukaan Suomen on lähivuosina leikattava menojaan miljardeilla.

Virkamiesten mukaan vireäkään talouskasvu ei yksin auta tasapainottamaan valtion ja kuntien taloutta.

Viisi pienintä eduskuntapuoluetta vastasi Ylen kyselyyn näin:

Valitkaa seuraavista puolueenne mielestä KAKSI tärkeintä keinoa valtion talouden tasapainottamiseksi:

Perussuomalaiset ei kommentoinut valintojaan.

Vihreät: "Työuria pitää pystyä pidentämään ja siihen on luotava kannustimia. Eläkeikää voidaan mielestämme nostaa vain, jos siihen yhdistetään toimia työssä jaksamisen parantamiseksi. Ja aina pitää olla mahdollisuus tehdä kevyempää päivää jos siihen on esim. terveydellisiä perusteita".

Vasemmistoliitto: "Vasemmistoliitto ajaa veropohjan laajentamista, ja pitää tätä valtion talouden tasapainottamisen kannalta painopisteenä". "Opiskeluajat lyhentyvät, mikäli opintotukea nostetaan sellaiselle tasolle, että opiskelu on mahdollista ilman työssä käyntiä. Opintojen aikainen työssä käynti pidentää opiskeluaikoja. Emme kannata pakkoa opiskeluaikojen lyhentämisessä".

Kristillisdemokraatit: "Kaikkein tärkein keino työurien vahvistamiseksi on ehkäistä varhaista työkyvyttömyyseläköitymistä".

Ruotsalainen kansanpuolue: "Kaikkein tärkeintä olisi saada ihmiset viihtymään pitempi työelämässä".

Mikä tai mitkä seuraavista valtion talouden tasapainottamiskeinoista on/ovat poissuljettuja, jos puolueeni on mukana seuraavassa hallituksessa:

Perussuomalaiset ei kommentoinut valintaansa.

Vihreät: "Olemme valmiita sisäisiin menojen kohdennuksiin esim. niin, että metsien suojelun rahoja haetaan muualta maa- ja metsätalousministeriöstä. Emme lähde leikkaamaan hyvinvoinnin turvaavia peruspalveluita ja sosiaaliturvaa. Yhteiskunnan turvaverkko on jo nyt heikko verrattuna muihin Pohjoismaihin. Haluamme säilyttää Suomen tasa-arvoisena yhteiskuntana jatkossakin".

Vasemmistoliitto: "Vasemmistoliitto pitää kiinni joustavasta 63 - 68-vuoden eläkkeelle siirtymisiästä. On ennalta ehkäistävä työkyvyttömyyseläkkeelle joutumista, mikä pidentäisi työuria".

Kristillisdemokraatit: "Terveys- ja vanhuspalveluja ei tule heikentää. Köyhimpien ihmisten perusturvaa ei pidä leikata".

Ruotsalainen kansanpuolue: "Riippuu totta kai yleisestä taloustilanteesta. Jos taloustilanne jostain syystä heikentäisi selvästi, mitään näistä vaihtoehdoista ei voi sulkea pois".