Syytöksen taustana on Hallbergin johtama komitea, joka asetettiin vuosi sitten selvittämään turvallisuushallinnon ongelmia. Volanen tulkitsee Maanpuolustus-lehdessä ollutta Hallbergin haastattelua siten, että Hallberg olisi taipunut puolustushallinnon haluun johtaa kriisitilanteita maan hallituksen sijaan.

Volanen vetoaakin Hallbergin komitean jäseniin "kansalaisten turvallisuuden ja demokratian puolesta", jotta komitean jäsenet torjuisivat muutokset nykyiseen kriisinjohtomalliin.

Valtion kriisijohtaminen

Kirjoituksessaan Volanen lähtee siitä, että vuoden 2004 tsunamin aikana syntynyt hallitusvetoinen kriisinjohtamisjärjestelmä on vahvistettu valtioneuvoston periaatepäätöksenä marraskuussa 2006 ja vuoden 2009 selonteossa.

-Malli alkaa turvallisuustilanteissa toimivaltaisten viranomaisten operatiivisesta toiminnasta ja suorasta yhteistyöstä. Jos tarvitaan laajempaa tukea, yhteensovittamista tai linjausta, asiat voidaan tarpeen mukaan viedä aina valtioneuvostoon ja sen yhteistyöhön Presidentin kanssa, Volanen kirjoittaa.

Päällekkäisyyttä ja reviiritaistelua

Päällekkäisyyttä kriisinjohtamiseen tuo kymmenen vuoden ikäinen Turvallisuus- ja puolustusasiain komitea (TPKA), joka Volasen mukaan on "sotilasvetoinen virkamieskomitea", ja joka on laajentanut ajanoloon omaa reviiriään.

- Puolustusministeriön sotilastaustaiset virkamiehet, ja komentaja Kaskealan jäätyä eläkkeelle, myös Pääesikunta alkoivat kuitenkin jyrkästi vastustaa valtion kriisijohtamismallia, Volanen kirjoittaa Suomenmaassa.

Poliisijohto kieltäytyi kertomasta hallitukselle Arctic Seasta

Päällekkäisyyksien ja keskinäisen kilpailun ongelmat näyttävät kärjistyneen porvarihallituksen aikana. Etenkin tiedonkulku on ollut Volasen kirjoituksen valossa vaikeaa, jopa oudon vaikeaa.

-Ensimmäisen Vanhasen hallituksen aikana turvallisuusministerit ja -viranomaiset olivat varsin yhteistyöhaluisia keskenäänsekä valtioneuvoston ja sen tilannekuvajärjestelmän suuntaan. Sitten vaihtui lyhyen ajan sisällä sekä hallitus että poliisin ja sotilassektorin ylin virkamiesjohto. Asenne muuttui radikaalisti. Poliisijohto alkoi vetäytyä yhteistyöstä, niin että esimerkiksi Arctic Sean tapauksessa poliisi kieltäytyi pitkään informoimasta valtionjohtoa, Volanen kirjoittaa.

Sotilaat hamuavat kriisinjohtamisvaltaa

Sotilassektori valitsi Volasen mukaan toisen suunnan.

-Se päätti uudelleen yrittää valtion kriisijohtamisen siirtämistä itselleen ja etsi liittolaisekseen maan talouselämää. Sen tuloksena Pekka Hallberg nyt esittää, että sotilaat ja talouselämän edustajat yhdessä kaappaisivat maan hallitukselta sen tehtävät kriisien aikana, ja mikä tärkeää, tällöin myös vastaavan johtamis- ja suunnittelujärjestelmän muina aikoina, Risto Volanen kirjoittaa.

Risto Volanen tuli valtiosihteeriksi Anneli Jäätteenmäen hallitukseen vuonna 2003 ja jatkoi tehtävässä Matti Vanhasen ensimmäisessä ja toisessa hallituksessa. Eläkkeelle Volanen siirtyi Mari Kiviniemen ottaessa pääministerin tehtävät viime syksynä