Ympäristöministeri Paula Lehtomäki (kesk.) ja ympäristövaliokunta sopivat mikä on tarkoituksenmukaisin tapa asetuksen antamiseksi ja lain säätämiseksi: joko hallituksen antamalla lakiesityksen täydennyksellä tai niin, että nykyisen lakiesityksen pykälät muokataan valiokunnassa.

Hallituspuolueiden eduskuntaryhmien puheenjohtajat olivat koolla torstaina puolelta päivin keskustelemassa jätevesisäädösten hoitamisesta. Torstain Helsingin Sanomien mukaan ympäristövaliokunnassa kokoomuksen kansanedustaja Sanna Perkiö olisi halunnut ympäristöministeri Paula Lehtomäeltä (kesk.) täydentävän hallituksen esityksen.

Keskustan eduskuntaryhmän puheenjohtajan Timo Kallin mukaan hallitusryhmien puheenjohtajien kokous tarvittiin, koska oli syntynyt epäilyjä esimerkiksi siitä, palautetaanko jätevesisäädösten valmistelu ympäristöministeriöön.

- Ilmeisesti oli syntynyt erilaisia epäilyjä siitä, että pitääkö palauttaa tai tarvitaanko täydentävää ehdotusta vai millä tavalla jatketaan. Sen jälkeen yhdessä saatiin selvitys ja todettiin, että asian käsittely jatkuu ihan normaalilla tavalla.

Kalli ei maininnut, kenen epäilyistä oli kysymys. Etenkin kokoomuksella on ollut kysymyksiä jätevesisäädösten viimeistelystä ja myös palauttamisesta ympäristöministeriön valmisteluun.

Jätevesisäädökset on tarkoitus saada valmiiksi vielä nykyisessä eduskunnassa ennen vaaleja.

Ympäristöministeri Paula Lehtomäki on torstaina vielä YK:n ilmastokokouksessa Meksikon Cancúnissa. Lehtomäki palaa Suomeen perjantaina.