Pekkarisen hellimälle pyrkimykselle satoi ymmärrystä, kun eduskunta keskusteli hallituksen luonnonvaraselonteosta keskiviikkona. Useat kansanedustajat pitävät valtion nykyistä aktiivisempaa roolia kaivosalalla perusteltuna.
Lapin Janne Seurujärvi (kesk.) toivoi selvittelyn tuottavan myös tulosta.
- Kannatan erittäin lämpimästi tämän ajatuksen perkaamista, läpikäymistä. Ja toivottavasti sieltä löyty myös villoja myös sen eteenpäin viemiseen.
Myös oppositiosta tuli kehuja ministerin toimeliaisuudelle. Reijo Kallio (sd.) piti Pekkarisen avausta valtioenemmistöisestä kaivosyhtiöstä hyvänä ja asian selvittämistä tärkeänä. Raimo Piirainen (sd.) puolestaan kannusti ministeriä ponnekkaaseen toimintaan.
- Kannattaa hyvin ponnekkaasti olla tämän asian edellä, ei varat mene kanadalaisten ja ruotsalaisten hyväksi.
Hienoista epäilyäkin salista kuului.
- Onkohan tuommoisen valtiollisen kaivosyhtiön aika ikäänkuin mennyt jo umpeen sitten kun se viimeinen sellainen lopetettiin vuonna 92, epäili kokoomuksen Lyly Rajala.
Ulkomaiset sijoitukset hyväksi
Pekkarisen mielestä ulkomaisten toimijoiden mukanaolo ja pääoma kaivosalalla ei ole huono asia. Se on ollut erittäin tärkeää kaivosten avaamiselle. Pekkarisen mukaan tälläkin hetkellä Suomessa tekee tutkimustyötä 41 ulkomaalaisomisteista yhtiötä, ja ulkolaisia sijoittajia tarvitaan jatkossakin.
Suomalaiset sijoittajat eivät ole juuri olleet kiinnostuneita kaivostoimialasta. Vaikka Suomi on nousemassa kaivosteollisuudessa Euroopan kakkosmaaksi Ruotsin jälkeen, alalta puuttuvat lähes tyystin kotimaiset yritykset.
- Tämän toimialan strategisen merkityksen vuoksi valtion ihan omana yrityksenään tai osaomistajana yrityksessä on tarkoituksenmukaista mennä mukaan, perusteli Pekkarinen pyrkimyksiään.
Pekkarinen on jo aiemmin arvioinut, että kaivosalan valtionyhtiö olisi erityisen tärkeä Itä- ja Pohjois-Suomelle, joiden alueella suurin osa lupaavista malmiesiintymistä sijaitsee.
Muut elinkeinot otettava huomioon
Monet kansanedustajat olivat huolissaan kaivostoiminnan vaikutuksista muille elinkeinoille, muun muassa matkailulle.
Janne Seurujärvi muistutti, että suuren Sodankylän kunnan alueesta kolmannes on kaivosvaltausaluetta. Hän korosti, että kaivostoiminta on alueelle valtava mahdollisuus mutta myös muut elinkeinot pitää pystyä ottamaan huomioon
Seurujärvi arvioikin, että kaivoshankkeiden toteuttaminen vasta nyt voi olla pelastus Lapille, kun kaivoksia toteutetaan nykytekniikalla ja nykyisillä tiukoilla ympäristövaatimuksilla. Seurujärven mukaan nyt voidaan toimia aivan toisella tapaa kuin menneinä vuosikymmeninä, ja aika on otollinen myös maakunnan muiden elinkeinojen huomioonottamiseen.