Brysselissä keskusteltiin muun muassa siitä, pitäisikö Irlannin julkisen talouden sopeutusaikataulua pidentää yhdellä vuodella. Uuden suunnitelman mukaan liiallinen alijäämä olisi määrä saada poistettua vuonna 2015. Irlannin sopeutustaakka on komission tuoreiden laskelmien mukaan vaativampi kuin aiemmin on arvioitu.

EU ja IMF sopivat viime kuussa 85 miljardin euron suuruisesta hätäavusta Irlannin tukemiseksi. Tiistainen päätös oli siis vain viimeinen sinetti pelastuspaketille. Kokouksessa Belgian valtiovarainministeri Didier Reynders sanoi, että mahdollisesta hätäavun lisäämisestä päätetään myöhemmin.

Euromaiden valtiovarainministerit eivät päässeet maanantaina sopuun aiemmin perustetun EU:n vakausrahaston korjaamisesta. Rahastosta voidaan antaa luottoja vain noin puolella siitä summasta, jonka hallitukset ovat rahastoon sijoittaneet. Tähän olisi haluttu korjaus.

- Ongelma pitää ratkaista. Sitä ei ratkaista latomalla pelkästään uutta rahaa pöytään, vaan näiden maiden pitää ottaa käsittelyyn se itse ongelman syy, Katainen sanoi.

EU-maiden valtiovarainministerikokouksessa käytiin keskustelua myös Portugalin ja Espanjan taloustilanteesta. Julkisuuteen siitä kerrottiin vain, että näiden maiden säästöohjelmia ja niiden toimeenpanoa kiitettiin kaikissa puheenvuoroissa.

Valtiovarainministerien pitäisi nyt saada valmiiksi kasvu- ja vakaussopimuksen tiukentaminen tulevien kriisien varalta.

- Ja jos mahdollista, niin vieläkin tiukemmassa sävyssä kuin mitä aikaisemmin on sovittu. Esimerkiksi nyt tämä velkakriteerin tekeminen sellaiseksi, että velan alentumista voidaan aidosti seurata, Katainen totesi.