Hoskosen mielestä asetuksen perusteetkin tulisi käydä tarkasti läpi, sillä hän katsoo niiden olleen osin virheellisiä. Esimerkiksi ihmisen aiheuttama fosforikuormitus vesistölle on ilomantsilaisedustajan mukaan arvioitu asetuksessa täysin yläkanttiin.

- On myös tutkittava, ovatko nykyiset maaimeytysjärjestelmät riittäviä maaseudulla. Ne ovat toimineet erittäin hyvin, Hoskonen sanoo.

Jätevesiasetuksen vastustajana esiintynyt Hoskonen myöntää olevansa tyytyväinen perustuslakivaliokunnan päätökseen palauttaa asia valmisteluun.

- Kolme vuotta olen tehnyt työtä tämän eteen, että ei tässä muuta voi olla kuin tyytyväinen. On ollut koko ajan ilmeistä, että asetus on perustuslain vastainen ja on hyvä, että perustuslakivaliokunta otti nyt lusikan kauniiseen käteen, kansanedustaja hehkuttaa.