Partioliike haluaa olla nuorten oikeuksien puolustaja, joka kannustaa nuoria toimintaan. Järjestön mukaan toiminta ei ole enää pelkkää solmujen ja nuotion sytyttämisen opettelua.

Valtiovallan tervehdyksen juhlaan toi pääministeri Mari Kiviniemi (kesk.). Hänen mukaansa parhaita partiossa opittavia taitoja ovat yhdessä tekeminen, vastuun ottaminen ja toimeen ryhtyminen. Pääministerin mukaan ne ovat myös tärkeimpiä työelämässä tarvittavia taitoja.

Partioliike perustettiin Englannissa 1907. Suomeen se tuli 1910.

Partio on Suomen suurin nuorisojärjestö. Sillä on noin 70 000 jäsentä.