- Olemme valmiusasemissa ja arvioimme tilannetta tiiviissä yhteydessä Irlannin viranomaisten kanssa. Euroryhmän kokouksessa tiistaina ministerit käsittelevät Irlannin tilannetta, Rehn sanoo.
Virkamiestasolla on käyty teknisiä neuvotteluja Dublinin, Brysselin ja Berliinin välillä.
Pankkien pelastusohjelman velkaannuttaman Irlannin mahdollinen rahoitustuen tarve olisi 45 miljardia euroa. Ongelmapankkeja ovat Anglo Irish Bank, Allied Irish Bank ja Irish Nationwide Bank.
Irlannin hallitus on lainannut rahaa niin, että se kykenee nyt hoitamaan menonsa ensi heinäkuuhun asti. Valtion tulojen ja menojen ero tällä hetkellä on 20 miljardia euroa.
Rehn tapasi Irlannin johdon ja opposition maanantaina ja tiistaina Dublinissa. Hallitus lupasi kiristää jatkossa vyötä kahdella rintamalla. Ensi vuoden budjettia on supistettu kuusi miljardia euroa tästä vuodesta. Lisäksi hallitus esittää ensi viikon jälkeen, kuinka se aikoo leikata 15 miljardia euroa neljän vuoden kuluessa. Kyse on sekä menoleikkauksista että veronkorotuksista.
Kansallisesti suurin kiista on sosiaalileikkauksista ja julkisten alojen eläkkeiden pienentämisestä.
Korkman: Irlannin tilanne eroaa Kreikasta
Elinkeinoelämän tutkimuslaitoksen ETLA:n ja Elinkeinoelämän valtuuskunnan EVA:n johtaja Sixten Korkman muistuttaa, että Irlanti ei ole Kreikka. Korkmanin mielestä Irlannin tilanne muistuttaa enemmän Suomea 1990-luvun alussa, kun taloustilanteen hiipumisen taustalla oli asuntokupla.
Korkman ei usko, että Irlanti tulee nyt EU:n apua hakemaan. Toisaalta hän ei yllättyisi, jos Irlanti jossain vaiheessa niin tekisikin.
- Jos tukea haettaisiin, se ei olisi mikään ongelma, vaikka se poliittisesti toki olisi erittäin arka asia, Korkman muistuttaa.