Suomen tavoitteena on ollut varmistaa unionin pohjoisimpien harvaan asuttujen alueiden erityistuen jatkuminen. Elinkeinoministeri Mauri Pekkarisen mukaan Suomen tärkeä tavoite, pohjoisimpien harvaan asuttujen alueiden erityistuen jatkuminen, on hyvin esillä komission päätöksessä.
Elinkeinoministeri Mauri Pekkarisen mukaan keskiviikon linjaus on tärkeä päänavaus tuleviin neuvotteluihin, vaikka rahoituksen määrästä ja muista yksityiskohdista päätetään myöhemmin.
Erityisaseman turvin tukea tulee komissiolta Pohjois-Suomen lisäksi myös Itä-Suomeen.
"Kreikka-ongelmien" synty ehkäistään
Suomi on kannattanut koheesiorahoituksen ehdollisuutta, eli sitä, että monissa maissa hyvin merkittävät kehitysvarat käytetään talouden rakenteiden uudistamiseen ja kilpailukyvyn parantamiseen koko Euroopan parhaaksi.
- On välttämätöntä estää uusien "Kreikka-ongelmien" syntyminen, Pekkarinen sanoo ja kertoo tukevansa talouskomissaari Olli Rehnin ajamaa tiukan talouskurin linjaa.