Hallitus pehmensi kiisteltyä haja-asutusalueiden jätevesiasetusta jo kerran, kun se esitti, että yli 68-vuotiaat vapautettaisiin uusista jätevelvoitteista ja asetuksen voimaantuloa lykättäisiin vuoden 2015 loppuun. Nyt pääministeri Kiviniemi väläyttää, että hallitus voisi taipua asiassa vielä uuden kerran eduskuntakäsittelyn aikana.

- Asiahan on täällä eduskunnassa parhaillaan käsittelyssä tuon lain osalta ja hallituksella on tietenkin valmius yhdessä eduskunnan kanssa löytää ratkaisu tähän ongelmaan. Tässä nyt katsotaan vähän näiden uusienkin tietojen valossa, että mikä on paras tapa edetä, hän sanoi.

Lehtomäki toivoo, ettei esitys kaadu

Ympäristöministeri Paula Lehtomäki (kesk.) puolestaan toivoo, ettei eduskuntakäsittely johda hallituksen esitysten kaatumiseen.

- Näen tämän lainsäädännön ja asetuksen perustavoitteen ja tarkoituksen sillä tavalla erittäin tärkeänä ja perusteltuna, että toivon että sellaista laajaa keskustelua ei tule, että eduskunta haluaisi kokonaan näistä säädöksistä luopua, hän sanoi.

Lehtomäki sanoi pitävänsä lain ja asetuksen voimaansaattamista sekä ympäristönsuojelullisesti että lainsädännön johdonmukaisuuden näkökulmasta erittäin perusteltuna.

Keskustan eduskuntaryhmästä on esitetty vaatimuksia, että velvoitteista pitäisi vapauttaa ainakin sellaiset kiinteistöt, jotka eivät sijaitse vesistöalueiden lähellä.

- Minusta viranomaisilla pitää olla käytännön maalaisjärkeä. Jos jätevesimäärä on pieni ja jos mailla ja halmeilla ei ole virtaavaa vettä tai pohjavettä, niin aina pitää olla mahdollisuus harkita, keskustan eduskuntaryhmän puheenjohtaja Timo Kalli huomauttaa.