Häkämiehen mukaan päätökset puolustusvoimien rakennemuutoksesta tarvitaan jo vuoden 2012 alkupuolella. Puolustusvoimat olisivat näin uudessa mallissaan vuonna 2016.

- Vaalien jälkeen valittava hallitus varmasti tekee perinteisen, hyvin laajan turvallisuus- ja puolustuspoliittisen selonteon. Esitän että puolustusosa käynnistettäisiin hieman nopeammin. Talouskriisi haastaa puolustusvoimat osallistumaan talouskriisin jälkeiseen aikaan, joten esitän että puolustusselonteon laatiminen käynnistettäisiin heti vaalien jälkeen.

Häkämiehen mukaan seuraavaan hallitusohjelmaan tulisi kirjata vain puolustuksen suuret linjat. Yksityiskohtaisen uudistussuunnitelman laatisi valtioneuvoston asettama puolustusselontekotyöryhmä.

"Valiokunnat voivat hoitaa valvonnan"

Häkämies uudistaisi myös selonteon laatimisen valvontaa. Hänen mielestään puolustusselonteon seuraamisen voisi ottaa pois perinteiseltä parlamentaarisen seurantaryhmältä. Valvonnan voisi puolustusministerin mukaan hoitaa eduskunnan puolustus- ja ulkoasiainvaliokunta sekä rahoituksen osalta valtiovarainvaliokunnan hallinto- ja turvallisuusjaosto.

Keskustassa Häkämiehen marssijärjestystä ei niellä. Eduskunnan varapuhemies ja entinen puolustusministeri Seppo Kääriäinen (kesk.) on edelleen sitä mieltä, että puolustusuudistusta valmistelemaan on asetettava laajapohjainen parlamentaarinen työryhmä. Kääriäinen sanoo Verkkoapilassa, että laaja työryhmä sitoisi kaikki puolueet uudistukseen.

- Häkämiehen marssijärjestyksessä on se vaara, että riski konsensuksen särkymisestä kasvaa.

Aiemmin parlamentaarisen työryhmän asettamisesta ovat esittäneet puolustusvaliokunnan puheenjohtaja Juha Korkeaoja (kesk.) ja SDP:n eduskuntaryhmän puheenjohtaja Eero Heinäluoma.

Heinäluoma kirjoittaa blogissaan, että seuraavan turvallisuus- ja puolustusselonteon valmistelun käynnistämisen voisi aloittaa heti.

Heinäluoman mielestä Häkämiehen esittämä malli on huonosti mietitty. Se ei hänen mukaansa myöskään vastaa eduskunnan aikaisempia kantoja.