Hämeenlinnalaiskirjailija Tapani Bagge punoo uusimmassa rikosromaanissaan juonen Kekkosen salamurhaamiseksi. Hämeenlinnaan sijoittuvassa Valkoinen Hehku kirjassaan Bagge yhdistelee todellisia 1930-luvun poliittiisia jännitteitä ja fiktiivisiä hahmoja.
Kirjassa silloinen sisäministeri Urho Kekkonen on saapunut Hämeenlinnaan vastaanottamaan itsenäisyyspäivän paraatia. Maa on edelleen jakautunut kahtia, ja Kekkonen on ehtinyt kerätä päälleen sekä oikeiston että vasemmiston vihoja. Suunniteltu rikos on ministerin salamurha. Tapani Baggen mielestä ajan ilmapiiri oli otollinen rikosromaanin kirjoittamiselle.
- Kun IKL-laki eduskunnassa ajettiin läpi ja sitten oli näitä kommunistipidätyksiä niin Kekkosta uhkailtiin ja hän sai paskapaketteja ja kaikkea muuta. Eduskunnan istunnon jälkeen pari poliisia saatteli hänet kotiinsa ja hän sai Valpon päällikköltä Paavo Säipältä pistoolin turvakseen, jota hän kantoikin mukanaan jonkun aikaa.
- Kaikki puitteet ovat totta, mutta tapahtumat keksittyjä. Osalla kirjan ihmisistä on vahvoja esikuvia todellisuudesta, mutta nimet on muutettu viattomien suojelemikseksi. Osa on ihan fiktiivisiä henkilöitä, Bagge kertoo.
Valkoinen hehku on Baggen seitsemäs rikosromaani, mutta yhteenkään hän ei ennen tätä ole tehnyt yhtä laajaa tutkimus- ja pohjatyötä. Kirja saattaa saada myös jatkoa.