Mari Kiviniemi kertoo, että hän ei ole huomannut merkkejä kiusaamisesta. Kiviniemen mukaan kritiikki kuluu politiikkaan ja ajattelemattomat kiusaamisväitteet vievät väärille raiteille.
Timo Laaninen kertoo olleensa mukana lähes kaikissa samoissa puoluehallituksen kokouksissa kuin Korhonenkin eikä ole kokenut niissä käytyä keskustelua kiusaamisena.
- Toki tämän vaalirahakohun aikana tehtiin aika tiukkojakin kysymyksiä puoluesihteerille. Joskus myös puolueen talousasioista oli kipakkaa keskustelua. En minä sitä itse kiusaamisena kokenut, vaan ihan normaalina luottamusmiesten rooliin kuuluvana keskusteluna, Laaninen sanoi YLE Radio 1:n Ykkösaamussa.
Laaninen kuitenkin huomauttaa, että on jokaisen subjektiivinen arvio, miten tämä jonkin asian kokee. Laaninen ei aio ryhtyä toimenpiteisiin Korhosen väitteiden takia.
- Hän viittaa nimenomaan luottamuselinten kokouksissa käytyihin keskusteluihin. En oikein näe, että voisin puoluesihteerinä siihen millään tavalla puuttua, Laaninen sanoo.
Keskustan entinen puoluesihteeri Jarmo Korhonen on kertonut joutuneensa työpaikkakiusauksen uhriksi. Korhonen syytti Helsingin Sanomissa kiusaamisesta keskustan puoluehallitusta. Korhonen sanoi joutuneensa kiusatuksi järjestelmällisesti koko hänen puoluesihteerikautensa ajan. Ex-puoluesihteerin mukaan kiusaus huipentui kiistaan hänen ylityökorvauksistaan.
Korhonen ei kerro tarkemmin minkälaisesta kiusauksesta on ollut kyse. Hänen mukaansa asia tulee aikanaan ilmi, kun puoluehallituksen pöytäkirjat tulevat julkisiksi.
Korhonen nosti kiusaamisen esiin eilen keskiviikkona Iltalehden blogikirjoituksessaan. Hänen mielestään työpaikkakiusaaminen on yksi suurimmista ongelmista suomalaisilla työpaikoilla.
- Omasta kokemuksesta viisastuneena olen täysin vakuuttunut, että suomalaisille työpaikoille on luotava nollatoleranssi työpaikkakiusaamiselle. Tältä asialta ei voida ummistaa silmiä, Korhonen kirjoittaa Iltalehdessä.
Korhonen oli keskustan puoluesihteeri vuosina 2006 - 2010. Hän oli ehdolla myös viime kesän puoluekokouksessa, mutta häntä ei enää valittu jatkokaudelle.
Helsingin Sanomien mukaan Korhonen keskittyy nyt omaan eduskuntavaalikampanjaansa.