Valinnaisuus ei saa vaarantaa yleissivistyksen opettamista kaikille, muistuttaa

Iltalehtikoulu-uudistuksesta kirjoittaessaan.

Peruskoulun opetuksen uudistaminen on politisoitunut. Keskusta jarruttaa Henna Virkkusta, koska valinnaisuuden lisääminen vaikeuttaisi maaseudun pienten koulujen asemaa. Niissä ei riitä opettajien työtunteja esimerkiksi monipuoliseen kielitarjontaan.

Vaalit ovat jo lähellä, eikä koululaisista saa tehdä palloja kampanjapeliin. Kouluja ei pidä muutoinkaan läkähdyttää muutoksiin. Ehdotus kannattaa panna vaalien yli pakastekaappiin.

Kannattaa myös pohtia rauhassa valinnaisuuden rajaa. Uudistusehdotuksesta saadut lausunnot antavat hyvin ristiriitaisen kuvan yleisestä näkemyksestä. Eikä kysymys ole vain siitä, että eri opettajaryhmät taistelevat tunneistaan. Eli rahasta.

Uudistusta valmistellut työryhmä vaatikin koulutyön eheyttämistä. Valinnaisuuden lisääminen alaluokilta alkaen on ristiriidassa tämän kanssa, vaikka Virkkunen yrittääkin tässä ympyrän neliöimistä.

Iltalehti ehdottaakin, että koulun myllertäminen lykättäisiin kokonaan vaalien ylitse.

Työttömyyden ydin ei katoa

Työttömyyden ydin ei katoa mihinkään, uskoo aamun Helsingin Sanomat.

Yli puolet Suomen työttömistä eli noin 150000 ihmistä kiertää työttömyyden ja erilaisten aktivointi- ja tukityöllistämistoimien kehää (HS 25.10.). Työ- ja elinkeinoministeriön neuvotteleva virkamies Pekka Tiainen arvioi, että suuri osa näistä ihmisistä ei enää pääse normaaleihin töihin.

Edellisen hallituksen aikaan kokoomus moitti Sdp:tä "tempputyöllistämisestä". Sdp:stä vastattiin, että parempi sekin kuin "pampputyöllistäminen". Tempputyöllistäminen tarkoitti työttömien kurssittamista ja tukityöllistämistä; pampputyöllistämisellä Sdp vihjasi kokoomuksen haluavan heikentää työttömyysturvan ehtoja.

Palkkatyön, verotuksen ja sosiaaliturvan yhteen sovittamisessa on vielä paljon parantamisen varaa. Ongelma on siinä, että pienetkin työtulot syövät sosiaaliturvaa. Siitä syntyy kannustinloukku: tarjottua työtä ei kannata ottaa vastaan, kun etuudet pienenevät ja verotus kiristyy.

Palkasta, verotuksesta ja sosiaaliturvasta pitäisi saada sellainen toimiva kokonaisuus, että mikä hyvänsä työ kannattaa tekijälleen. Jokainen tehty työtunti kasvattaa yhteistä kansantuotettamme. Vaikka työ olisi kansantalouden kannalta heikosti tuottavaa, ainakin se vähentää syrjäytymistä.

Mummopykälään ei muutosta

Inhimilliset syyt on otettava huomioon vaikkei ulkomaalaislakiin muutosta saatukaan, vaatii Savon Sanomat.

Maahanmuuttopoliittinen ministerityöryhmä päätti viime viikolla, että ulkomaalaislakiin ei tehdä muun omaisen oleskelulupaehtojen muutosta eli niin sanottua mummopykälää. Muutos olisi tarkoittanut käytännössä sitä, että oleskelupa olisi nykyistä helpommin voitu myöntää täysi-ikäisen Suomen kansalaisen vanhemmalle tai vanhemmille.

Muutosta valmisteli maahanmuutto- ja eurooppaministeri Astrid Thors (r.). Maahanmuuttopoliittisessa ministerityöryhmässä hän sai tukea vain työministeri Anni Sinnemäeltä (vihr.). Muutosta vastaan äänestivät keskustalaiset ja kokoomuslaiset ministerit.

Nykyinen tiukka käytäntö on siis jatkumassa. Ministeri Thors on todennut, että nykyisen lain tulkintaa ei voi sisäasiainministeriön ohjeella väljentää, koska oikeuskäytäntö on vakiintunut. Uusi tulkintaohje olisi voitu antaa vain uuden lain yhteydessä. Tiukan juridisesti asia lienee juuri näin.

Savon Sanomat ehdottaa, että jos vakiintuneen oikeuskäytännön muuttaminen on mahdotonta, asiaan pitäisi palata viimeistään hallitusneuvotteluissa huhtikuun eduskuntavaalien jälkeen. Nyt kaatunut muutos valmisteltiin kaikesta huolimatta melkoisessa kiireessä, mikä näkyi myös lopputuloksessa. Löydettävissä saattaisi olla helpommin hyväksyttävä tapa.