Liikenneviraston pääjohtajan Juhani Tervala toteaa, että kysymys on paitsi rahasta, myös poliittisesta tahdosta.
- Tämä vaatii selkeän tahtotilan, mutta kyllä se olisi mahdollista tehdä. Vaatii selkeän päätöksen, että tähän lähdetään menemään.
Tervala arvioi, että vilkkaimmat 3 000 tiekilometriä olisivat muuttuvien nopeusrajoitusten aluetta aikaisintaan ehkä kymmenen vuoden kuluttua.
- Kyllä siinä vähintään kaksi hallituskautta menee ennen kuin niitä saadaan tehtyä.
Valiokunnan jäsenet suotuisina
Liikenneministeri Anu Vehviläinen (kesk.) ehdotti torstaina Ylen Aamu-tv:ssä, että talvirajoituksia voitaisiin säätää korkeammiksi hyvällä ajokelillä. Tämä edellyttää kauko-ohjattavia nopeusrajoitusnäyttöjä.
YLE Uutisten tavoittamat eduskunnan liikenne- ja viestintävaliokunnan jäsenet pitävät Vehviläisen esitystä hyvänä.
- Kyllä siihen on olemassa hyvät perusteet varsinkin, kun nykyinen järjestelmä on todella jäykkä ja vanhakantainen. Kun tiettyjä prosenttiosuuksia teistä pitää olla tietyillä nopeuksilla, niin eihän se ole toimiva järjestelmä. Tässä mielessä on hyvä, että keskustelua asiasta syntyy, sanoo valiokunnan puheenjohtaja, Vasemmistoliiton Martti Korhonen.
Korhonen toteaa, että rahoitusta on vaikea löytää.
- Mahdollisuuksia on, mutta rahaa ei. Tämä on paradoksi tässä asiassa. Pitäisi saada ne rahat, että saataisiin muuttuvanopeuksisia tauluja.
Samaa sanoo liikenne- ja viestintävaliokunnan kokoomuslainen jäsen Kalle Jokinen.
- Ajatuksena muuttuvat nopeusrajoitukset kuulostaa ihan hyvältä ja sitä kannattaa selvittää, mutta taloustilanteen tietäen se ei ole kovin realistinen tällä hetkellä.