Kumpula-Natri kysyy, onkohan Suomen hallituksella tarpeeksi hyvät suhteet vaikuttaa suuriin EU-maihin. Asko-Seljavaara vastaa, että Suomen pitää EU:ssa vahvasti lyöttäytyä yhteen muiden pienten maiden kanssa.

- Yksinhän emme ole EU:ssa mitään, kokoomusedustaja täräyttää. Hän uskoo kuitenkin, että unionin kaavailemat uudet taloussäännöt tepsivät ja EU-maat saadaan talouskuriin.

Kumpula-Natri kuitenkin epäilee, että sääntöjä sovelletaan eri tavalla suuriin ja pieniin maihin.

- Kyllä jää nähtäväksi, jos kukaan uskaltaa ikinä Saksalle sakkoa antaa, Suomelle varmaan uskaltaisivat heti, demariedustaja huomauttaa.

Molemmat väittelijät kuuluvat EU-asioita käsittelevään eduskunnan suureen valiokuntaan.