Eduskuntakäsittelyssä olevan uuden kaivoslain vaikutusta tuoreen mineeraalistragian toteutumiseen tivasi eduskunnassa torstain kyselytunnilla kansanedustaja Marjo Matikainen-Kallström (kok.).
Hänen mielestään uusien kaivoshankkeiden aloittamisen vaarantaa hidas lupakäsittely. Hän muistutti, että Suomessa joutuu olemaan lupajonossa noin kaksi vuotta, muualla puolisen vuotta.
- Uuden kaivoslain myötä hallinnollisia menettelytapoja lisätään ja edelleen nämä lupakäsittelyt viivästyvät, puhutaan jo useista vuosista. Mihin toimiin ministeriössä on ryhdytty, jotta lupamenettelyä voidaan sujuvoittaa ja päästään kansainväliselle tasolle, peräsi Matikainen-Kallström.
Lupakäsittelyyn lisäväkeä Rovaniemelle
Pekkarinen myönsi, että luvan saanti voi pahimmillaan viedä parikin vuotta. Hän kuitenkin muistutti, että lupamenettelyt siirtyvät uuden lain mukaan Tukesille eli Turvatekniikan keskukselle ja toiminnot siirretään Rovaniemelle. Lupia käsittelevää henkilöstöä lisätään myös merkittävästi.
Pekkarisen mielestä uudella kaivoslailla malmien etsintää ja louhintaa säätelevät menettelyt pannaan vihdoin nykyaikaisen muottiin. Nykyistä, vuodelta 1965 peräisin olevaa lakia hän pitää aikansa eläneenä.
- Kyllä se on, että jos sun maille voidaan tulla sadan metrin päähän talostasi kaivelemaan ilman, että tarttee ihan tarkkaan nykylakia kirjaimellisesti tulkiten kertoa juuri mitään sille talonomistajalle niin kyllä se nyt vähän liikaa on.
- En ollenkaan usko, että kaivostoimintaa häiritään, pikemminkin päinvastoin luodaan pitkäjänteiset, selkeät puitteet myös menettelyille.
Alan nousu näkyy jo
Pekkarisen mukaan hallitus on tehnyt paljon erilaisia toimia kaivostoiminnan uuden nousun hyväksi ja tämä näkyy jo.
- Ennusteet on, että meillä louhinta vuoden 2008 neljän miljoonan tonnin tasosta nousisi vuoteen 2020 mennessä 70 miljoonaan tonnin eli noin 20-kertaistuisi likimain nimenomaan tämä louhinnan määrä.
Elinkeinoministerin lokakuun alussa vastaanottamassa mineraalistrategiassa kaivostoimintaa pidetään Suomen tulevana menetystekijänä. Suomi on jo kovaa vauhtia nousemassa kaivosteollisuudessa Euroopan kakkosmaaksi Ruotsin jälkeen. Valtaosa lupaavista malmiesiintymistä sijaitsee Itä- ja Pohjois-Suomessa.