Puoluesihteeri Timo Laaninen kertoo, että keskustan kassa ei kuitenkaan vielä ammota tyhjyyttään.

- Kyllä me laskumme pystymme maksamaan. Taloudellinen tilanne on kuitenkin tiukka. Koko konsernin tilanne on huonompi kuin mitä olisi voinut luulla katsomalla vain pelkkiä puolueen lukuja, Laaninen sanoo.

Puolueen jaksotettukin tulos on yli 100 000 euroa tappiollinen. Laanisen mukaan tappio johtuu osittain niin sanotuista investointiluontoisista menoista ja niiden maksusta alkuvuonna. Laskuja oli kertynyt muun muassa jäsenkorttiuudistuksesta ja keskustan verkkosivujen uudistamisesta.

Puoluesihteeri Laaninen ei käy ennakoimaan koko vuoden tulosta, mutta toivoo tilanteen paranemista.

Rahapula johtaa keskustassa säästötoimiin eli talouden tervehdyttämistalkoisiin. Muun muassa yhtiörakenteet arvioidaan uudelleen. Käytännössä tämä tarkoittaa esimerkiksi puolueen verkkolehden Verkkoapilan ja Suomenmaan toimitusten yhdistämisiä.

Vaaleihin keskustalla on kaikesta huolimatta varaa, kun käynnistetään tehokas varainhankinta, sanoo Laaninen.