Yli viikon jatkunut kohu Räsäsen ympärillä on tuonut kristillisdemokraateille jopa uusia jäseniä. Räsänen olikin hyväntuulinen mennessään eduskuntaryhmän kokoukseen kameroiden ja salamavalojen loisteessa. Räsästä mediakohu ei haitannut, mutta tuntui hämmentävän.

- Viikko on ollut käsittämätöntä pyöritystä. Kummalliselta tuntuu, Räsänen kommentoi tilannetta.

Räsäsen jyrkkien homokannanottojen jälkeen kristillisdemokraattien jäsenmäärä on kasvanut muutamalla sadalla. Puolue itse on puhunut jopa jäsenryntäyksestä. Toisaalta lähestulkoon saman verran jäseniä on saanut seksuaalista tasa-arvoisuutta ajava järjestö Seta.

Kirkossa puhutaan puolestaan suoranaisesta jäsenpaosta.

Kristillisdemokraattien eduskuntaryhmä pohti asiaa pari tuntia. Ryhmän puheenjohtajan Bjarne Kalliksen mukaan Räsäselle annettiin täysi tuki.

- Päivi Räsäsen asema on vahva. Kukaan ei esittänyt kritiikkiä - keskustelimme kyllä monesta asiasta ja siitä, olisiko jotain voinut sanoa toisin. Korostimme sitä, että nyt syntynyt kohu ei ole mitenkään suunniteltu, vaan se on yllättänyt meidät täysin, Kallis totesi kokouksen jälkeen.

Räsästä kärkevimmin julkisuudessa arvostellut Tarja Tallqvist tyytyi ryhmänsä enemmistön tahtoon.

Kallis ei halunnut arvioida, onko kohusta hyötyä puolueelle ensi kevään eduskuntavaaleissa.

- Aina, kun jotain tapahtuu, siitä on sekä hyötyä että haittaa. Vajaan vuoden kuluttua nähdään, Kallis tyytyi sanomaan.