Kirjan kirjoittaneet journalistit sanovat etsineensä kirjaa varten ennen julkaisematonta materiaalia muun muassa hallituksen ulko- ja turvallisuuspoliittisen valiokunnan ja presidentin yhteiskokouksista.

Suomen Kuvalehden politiikan toimittaja Pekka Ervasti, onko tämä tänään julkaistava kirja vastaisku Mitä missä milloin-kirjalle?

- On se vähän samanlainen yritys, mutta tässä katsotaan, mitä politiikassa on tapahtunut ja tyylilaji on poliittinen satiiri. Vuosi sitten, kun kustantaja otti yhteyttä, emme osanneet arvata minkälaiseen herkkupöytään istuimme. On ollut vaalirahakohua ja vanhoja tekstarijuttuja jne.

Ervastin mukaan kirjassa tuodaan päivänvaloon tähän asti pimentoon jääneitä juttuja.

- Tuomme valoa esimerkiksi presidentti Halosen ja kokoomusjohdon kireisiiin väleihin.

Poliittinen kenttä rullaa

Viime aikoina poliitikassa on ollut poikkeuksellisen paljon turbulenssia.

-Poliittinen ilmasto alkoi muuttua jo aiemmin. Median ote tiukkeni jo Jätteenmäen eron yhteydessä. Vanhat isot puolueet saavat syyttää itseään, sillä politiikka oli päässyt seisovaan tilaan. Tätä tuuletusta heijastaa myös perussuomalaisten ja kristillistenkin kasvava kannatus. Suuret puolueet ovat menettäneet otteensa ja poliittinen kenttä rullaa.

- Toki on myönnettävä, että media on tehnyt ylilyöntejä, mutta jutut tehdään nopeasti eivätkä ne ole mitään graduja. Vaalirahakuvioissa toimittajat tekivät valtavan työn. Poliitikot virittivät itse tämän pommin, kun laativat lain, johon ei sisälly sanktioita. Ajateltiin, että julkisuus hoitaa. No, julkisuus hoiti asian, ja nyt poliitikot syyttävät ajojahdista.

Poliitikkojen sammakot

Poliitikkojen suussa pääsee välillä mitä merkillisimpiä lausahduksia. Pitäisikö heidän rinnallaan seisoa joku viestintävastaava, kun he avaavat sanaisen arkkunsa?

- Onhan näitä. Mitro Revon tokaisu siitä, että Jeesus oli demari. Sauli Niinistön lohkaisu, että tällaisia veijareita meillä täällä eduskunnassa on...Mutta se on hyvä asia, että Suomessa pääsee jututtamaan pääministeriäkin suoraan. En halua mitään sotatilaa poliitikkojen ja median välille. Meillä on sama työpaikka eduskunnassa, mutta aivan eri työ.

Kuka tästä kirjasta loukkaantuu pahiten?

-Kait ne, joiden nimiä ei siinä mainita.