Nimimerkki Kaikille sananvapaus ei syyttäisi Räsästä.

"Turha syyttää Räsästä. Hänhän ei todellakaan edustanut kirkkoa vaan itseään sekä puoluettaan. Erobuumin saivat aikaan kirkon edustajat."

Nimimerkki Antti arvioi kirkon eksyneen tieltään.

"Kyllä moni eroaa nyt ihan siitä syystä, että on tajunnut vasta nyt miten hakoteilla kirkkolaitos on Mäkisen johdossa! Itse en ainakaan halua tällaiseen homo-pyhättöön kuulua, saatikka maksaa sentakia veroja!"

Nimimerkki ihmettelevä miettii kansankirkon roolia.

"Minusta oleellista on se, onko meillä "kansankirkko", jonka mielipiteet ja kannanotot muuttuvat aina sen mukaan, mikä milloinkin on trendi, vai onko meillä kirkko, joka perustuu uskoon kansan mielipiteestä riippumattomaan, annettuun ilmoitukseen."

Nimimerkki Kenen mielipide? puolustaa Räsästä.

"En kertakaikkiaan jaksa ymmärtää ihmisten logiikaa: Räsänen on erään puolueen poliitikko, ja hänelläkin lienee vapaa mielipiteiden ilmaisuoikeus. Sillä (hlökontaisella kannalla) taas ei ole mitään tekemistä kirkon ja sen kantojen kanssa."

Nimimerkki mark puuttuu Raamatun tulkintaan.

"Useasta kriittisestä puheenvuorosta saa sen kuvan, että Raamattua ei tunneta, ei lueta eikä sen sanomaa lainkaan ymmärretä, eikä edes haluta ymmärtää. Jos jotkut siihen kuitenkin haluavat uskoa, pitäisi heidän saada niin tehdä ilman, että heitä leimataan tyhmiksi idiooteiksi."

Nimimerkki Karvinen kyseenalaistaa valtion roolin.

"Onko koko media ja Suomen hallitus ( Tarja Halonen, Stubb, Wallin jne) valjastettu pelkästään homojen asiaa ajamaan? Ollaanko Suomen kansa nyt pakkotoimin valjastamassa Setan alaisuuteen?"