Rehn arvioi, että epätasapaino on kielteistä koko maailman talouden kehityksen kannalta.
- Se heikentää kestävän kasvun edellytyksiä ja sitä kautta työpaikkojen luomista. Puhutaan siis miljoonista työpaikoista, mikä koskettaa tietysti myös viennistä riippuvaista Suomea. Kiinan valuutta on tässä aika lailla avainasemassa, koska se on pahasti aliarvostettu, hän sanoi.
Rehnin mukaan olisi tärkeää, että Kiina osaltaan kantaisi vastuuta maailmantalouden vakaasta kehityksestä ja antaisi valuuttansa revalvoitua eli sen arvon nousta.
Euroopassa pahin ohi
Euroopassa pahin on komissaari Rehnin mukaan ohi. Itsetyytyväisyyteen ei silti ole aihetta, vaan "palokunnan on oltava koko ajan valmiina" sammuttamassa kyteviä pensaspaloja.
Rehn puolusti ohjelmassa edelleen Kreikalle annettua tukea. Kyse ei hänen mielestään ollut niinkään tuhlaajapoika Kreikan pelastamisesta sen itsensä takia, vaan koko euroalueen pelastamisesta. Keväällä oli välttämätöntä tehdä nopeita ja määrätietoisia päätöksiä. Komissaari uskoo, että Kreikalle lainatut rahat saadaan vielä takaisin korkojen kanssa.
Kreikka-päätös oli ratkaiseva käänne, jolla estettiin kriisin leviäminen ja mahdottomat vaikeudet muissa maissa. Rehn kertoi Espanjan ja Portugalin tehneen merkittäviä päätöksiä julkisen taloutensa tasapainottamiseksi. Myös Irlanti valmistelee uutta ohjelmaa julkisen taloutensa korjaamiseksi.
Tukea Vanhaselle
Olli Rehn ilmaisi tukensa entiselle pääministerille, Matti Vanhaselle. Vanhanen vieraili samassa TV1:n studiossa juuri ennen häntä. Rehnin mielestä on tärkeää, että vaalirahoituksen pelisäännöt selkeytetään ja että niitä sitten sovelletaan kaikkiin samalla tavalla.
Vanhasen poliisitutkintaa Rehn ei kommentoinut, koska ei ollut selvittänyt sitä yhtä hyvin kuin Alpo Rusin tapauksessa. Hän kuitenkin toivoi, että sekä perustuslakia että esitutkintalakia noudatetaan ja kaikki todistajalausunnot ovat mukana esitutkinta-aineistossa.
Presidenttiehdokkuus tärkeä päätös
Romanian ja Bulgarian romanien kiertelyä, kerjäämistä ja käännytyksiä Euroopassa Olli Rehn pitää valitettavana ilmiönä. Hän toimi itse laajentumiskomissaarina silloin kun Bulgaria ja Romania liittyivät EU:hun. Päätös oli kuitenkin tehty jo ennen hänen kauttaan.
Rehn kertoi, että heti käynnistettiin operaatio, jolla saatiin liikettä oikeusvaltiota vahvistaviin ja korruptiota kitkeviin uudistuksiin.
- Kiinnitimme huomiota vähemmsitöjen asemaan, mutta meillä ei ollut mahdollisuuksia viivästyttää Romanian ja Bulgarian jäsenyyttä kuin korkeintaan vuoteen 2008 saakka.
Nyt näille maille on myönnetty miljardeja euroja EU:n sosiaalirahastosta vähemmistöjen sopeuttamiseksi, mutta suurin osa rahoista on mennyt muuhun käyttöön.
Mahdollisesta presidenttiehdokkuudestaan komissaari Rehn ei suostunut sanomaan vielä mitään. Hänen mielestään presidentin tehtävä on niin tärkeä, että asiaan ei noin vain lonkalta voi ottaa kantaa. Hän on ollut niin kiinni Euroopan talouden hoidossa, ettei ole ehtinyt asiaa miettimään.
- Presidentti ei ole mikään seremoniamestari valtaoikeusuudistuksen jälkeenkään, huomautti Rehn.