Rehn pitää pysyvän mekanismin luomista tärkeänä, koska kokemus on osoittanut, että kriisit ovat mahdollisia ja myös pahimpiin vaihtoehtoihin on syytä varautua.

- Jos tällainen mekanismi luodaan, on välttämätöntä, että siinä yhteydessä minimoidaan moraalikato ja luodaan vahvat kannustimet jäsenvaltioille vastuulliseen finanssipolitiikkaan ja sijoittajille vastuullisiin lainoituskäytäntöihin, Rehn sanoi perjantaina Helsingissä.

Saksassa on jo ehditty epäillä, ettei van Rompuyn saa aikaan ratkaisua, joka tyydyttäisi myös Saksaa.

- Saksa on tukenut komission esityksiä ja arvostan sitä. Tämän lisäksi Saksa ajaa eräitä muita tavoitteita mukaan lukien järjestäytynyt velkasaneerausmenettely. Oma näkemykseni on se, että pysyvästä kriisinhallintamekanismista voitaisiin tehdä esitys ensi vuoden kuluessa, Rehn sanoi.

Hänen mukaansa nyt on syytä kerätä kokemuksia tiukasti sidotusta Kreikan lainapaketista ja eurooppalaisesta puskurirahastosta.

- Ensi vuonna voidaan tehdä kokonaisarvio näiden toiminnasta ja mahdollisesti esitys pysyvästä mekanismista tällaisen kriisin hallintaan, komissaari arvioi.

Euroopan talouden pysyvää kriisinhallintamekanismia käsitellään myös EU:n huippukokouksessa lokakuun lopulla.