Vaalirahalain muutos

Jatkossa puolueella, ehdokkaalla, ja hänen taustaryhmillään on velvollisuus ilmoittaa yksittäinen tuki ja sen antaja, jos rahoituksen määrä kuntavaaleissa on yli 800 euroa ja muissa vaaleissa yli 1 500 euroa.

Kokoomuksen kansanedustaja Jari Larikka uskoo, että muutos suosii istuvia kansanedustajia.

- Tämä suosii tunnettuja henkilöitä ja toisaalta niitä rikkaita, joiden ei tarvitse kerätä vaalitukea ulkopuolelta, hän pamauttaa.

Laukkanen näkee asiassa myös hyviä puolia.

- Toisaalta nyt ehkä päästään eroon sellaisesta kilpavarustelusta ja satojen tuhansien eurojen kampanjoista.

Larikan lisäksi Markku Laukkanen (kesk.) uskoo saavansa kevään edusvaalien kampanjoitaan varten kokoon vain puolet siitä, minkä he saivat kerätyksi viime eduskuntavaalien alla.

Kimmo Tiilikainen (kesk.) ei usko aivan yhtä rajuun pudotukseen kampanjatuessa:

- Oma tukeni on aina koostunut pienistä puroista. Olen ajatellut pienentää omaa budjettiani neljänneksen. Mutta aika näyttää, pohtii 25-30 tuhannen euron kampanjaan tähtäävä kansanedustaja.

- Olkoonpa kyse järjestöistä tai yrityksistä, ne on selvästi tiukentaneet linjaa, hän kuitenkin toteaa.

Vaalityötä internetissä

Kokoomuksen Jukka Kopra on samoilla linjoilla Tiilikaisen kanssa.

- Yritysten rahahanat tuntuvat olevan täysin kiinni.

Kopra uskoo, että tulevissa eduskuntavaaleissa nähdään aiempaa vähemmän massiivisia lehti- ja tv-kampanjoita.

- Onkin mielenkiintoista nähdä, että palaako se kampanjointi nyt takaisin kadulle.

Kopra ennusta, että internetin ja sosiaalisen median rooli kampanjoinnissa tulee kasvamaan.

- Nämä on varmasti ensi vaaleissa sellainen iso juttu.

Kampanjarahat omasta pussista

Kymen vaalipiirin ehdokkaiden kampanjat ovat kooltaan muutamia kymmeniä tuhansia euroja .

Anneli Kiljunen (sd.) ei usko kohulla olevan vaikutusta hänen kampanjaansa, sillä hän rajoittaa vaalinsa lähes kokonaan itse.

- Oletettavasti saan omalta työväenyhdistykseltä jonkin verran tukea, mutta käytännössä rahoitan itse koko vaalityön, Kiljunen sanoo.