Elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskusten eli valtion ELY-keskusten toiminnan budjetointia tivattiin Pekkariselta eduskunnassa torstain kyselytunnilla. Pekkarisen mukaan Turun Sanomien aamulla julkaisemat tiedot eivät pidä ihan paikkaansa. Hän korosti, että Turun ELY-keskus on saanut jo syyskuussa 400 000 euroa tälle vuodelle lisää.

Hän muistutti myös, että ELY-keskuksiin on lisäksi palkattu määräaikaisilla sopimuksilla 700 henkeä ennakoitua heikomman työllisyystilanteen vuoksi.

Erillisten virastojen rahanjako pohjalla

Kaikki ei kuitenkaan ole ollut ministerinkään mielestä kohdallaan ELY-keskusten ensimmäisen toimintavuoden rahanjaossa. Pekkarisen mukaan on totta, että tämän vuoden rahanjako ELY-keskuksille tapahtui sillä perusteella mitä aiemmin erilliset virastot alueilla saivat.

- Tavallaan se jakohistoria tulee sieltä ja kyllä seuraavassa 2011 tapahtuvassa jaossa pystytään paremmin ottamaan huomioon ne todelliset tarpeet. Myönnän, että Varsinais-Suomi tässä suhteessa ehkä tarvitsee jatkossa vähän enemmän resursseja.

Turun Sanomien mukaan esimerkiksi Pirkanmaan elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskuksen budjetissa on ylijämää noin 2,5 miljoonaa euroa. Varsinais-Suomen ELY-keskuksella on puolestaan budjetissaan noin 400 000 euron vaje, ja keskuksessa on jouduttu lopettamaan lain edellyttämiä virkoja, kertoi Turun Sanomat torstaiaamuna.

Aluehallinto ei sekava

Pekkarisen mielestä nykyinen valtion aluehallinto ELY-keskuksineen ei ole sekava.

Aluehallintouudistuksen myötä syntyy hänen mielestään myös merkittäviä tuottavuussäästöjä, jotka voidaan sijoittaa ihmisten työllistämiseen. Pekkarisen mielestä nyt olisi syytä jäädyttää vähäksi aikaa väliportaanhallinnon jatkuva uudistaminen.