Kiistellyn jätevesiasetuksen kumoamista koskevasta välikysymyksestä sukeutui eduskunnassa tiistaina monipolvinen ja kipakka keskustelu. Monen muun asian ohessa kansanedustajia närästi hallituksen innottomuus tukea kuntien vesihuollon laajentamista.

Ympäristöministeriö olisi halunnut ensi vuonna valtion rahaa seitsemän uuden vesihuoltohankkeen aloittamiseen. Ne olivat Vahdon - Ruskon siirtoviemäri, Punkalaitumen - Huittisten siirtoviemäri ja yhdysvesijohto, Nämpnäsin - Helenelundin siirtoviemäri ja yhdysvesijohto Närpiössä, Hankasalmen jätevesihanke, Sinetän - Rovaniemen siirtoviemäri ja yhdysvesijohto sekä Haukiputaan - Oulun siirtoviemärin kakkosvaihe. Niihin esitettiin kuhunkin pientä 200 000-300 000 euron aloitusrahoitusta, yhteensä noin 2 miljoonaa euroa.

Maa- ja metsätalousministeriö olisi halunnut valtion ensi vuoden budjettiin valtion tukea runsaat kolme miljoonaa euroa Kaarina-Parainen syöttövesijohtoon Länsi-Turunmaalla, kaksi miljoonaa euroa Turunmaan Asikkala-Heinola-Lahti-Nastola-Hollola syöttövesijohtoon- ja kokoojaviemäriin, vajaat puolitoista miljoonaa euroa Aitoo-Pälkäne yhdysvesijohtoon ja siirtoviemäriin sekä vajaat 700 00 euroa Tuusjärvi-Laukka-ahon yhdys- ja raakavesijohtoihin ja siirtoviemäriin Kaavilla.

Vasemmistoliiton Mikko Kuopan mielestä maa- ja metsätalousministeriä ja ympäristöministeriä on syytä arvostella siitä, että kunnallisiin siirtoviemäreihin ei panosteta eikä uusien rakentamista tueta.

- Te tuotte eduskuntaan budjettiesityksen, mikä merkitsee sitä, että ensi vuonna ei ensimmäistäkään uutta siirtoviemärihanketta aloiteta niillä rahoilla, ei ensimmäistäkään. Nämä määrärahat laskevat kuin lehmän häntä vuosi vuodelta. Miksi te tuotte tämmöisen esityksen eduskuntaan kun te kuitenkin toteatte, että siirtoviemärit ovat tarpeellisia ja sitä kautta saataisiin paras mahdollinen puhdistustulos, tivasi Kuoppa.

Myös ympäristövaliokunnan puheenjohtaja Susanna Huovinen (sd) peräsi valtion rahoitusta siirtoviemäreihin. Pia Viitanen (sd) piti tilannetta uskomattomana ja sanoi sen osoittavan täydellistä harkitsemattomuutta. Oppositioedustajien lisäksi myös hallituspuolueiden kansanedustajat toivoivat lisäystä valtion vesihuoltorahoitukseen.

Anttila: tilanne kestämätön

Maa- ja metsätalousministeri Sirkka-Liisa Anttilan mukaan maa- ja metsätalousministeriön esityksessä ja ympäristöministeriön esityksessä oli ainakin 4-5 uutta hanketta mutta vastausta niiden puuttumiseen ensi vuoden budjetista saa hakea valtiovarainministeriön suunnalta.

- Tämä pitää eduskunnassa korjata sillä onhan se kestämätön tilanne, sanon sen suoraan, että meillä on jätevesiasetus päällä eikä sitten kuitenkaan budjettiin kelpuuteta niitä hankkeita, jotka ovat aivan välttämättömiä tämän hankkeen toteuttamiseksi.

Anttila sanoi, että hän on esittänyt vesihuoltohankkeisiin lisärahaa vuoden viimeiseen lisäbudjettiin. Näin uusia hankkeita päästäisin aloittamaan vielä tämän vuoden aikana. Hallitus neuvottelee lisäbudjetista lokakuun lopulla.

Ympäristöministeri Paula Lehtomäki muotoili kantansa Anttilaa varovaisemmin. Hän totesi, että siirtoviemärihankkeet ovat tärkeitä kahdella tapaa.

- Pieniltä tehottomilta putsareilta saadaan siirtoviemäreillä isommille, tehokkaammille putsareille, eli siinä on selvä ympäristönäkökulma Ja useissa tapauksissa sieltä matkan varrelta pystytään aika paljon liittymään näihin.

-Toivon mukaan pääsemme niissä paremmin eteenpäin kuin mitä hallituksen alkuperäinen budjettiesitys tältä osin antaisi ymmärtää.