YLE Uutisten haastattelemat rikosoikeuden professorit pitävät entisen pääministerin Matti Vanhasen (kesk.) jääviysepäilyjen rikostutkintaa perusteltuna.

- Minusta tutkinta on ihan paikallaan. Nyt selvitetään rikosoikeudellista vastuuta. Esteellisyyskysymyksen osalta vastaus lienee selvä, että Vanhanen on mitä todennäköisemmin ollut esteellinen, mutta se ei tarkoita, että hän olisi samalla syyllistynyt automaattisesti rikokseen, analysoi Itä-Suomen yliopiston rikos- ja prosessioikeuden professori Matti Tolvanen Joensuusta.

Perustuslakivaliokunnassa asiantuntijanakin kuultu Helsingin yliopiston rikosoikeuden emeritusprofessori Pekka Koskinen on kollegansa kanssa samoilla linjoilla.

- Asian selvittämisintressi näin tärkeässä asiassa on suuri. Myös Matti Vanhasen oman oikeusturvan kannalta on hyödyksi, että asia selvitetään vielä perusteellisesti. Näin ei synny sellaista kuvaa, että tässä painetaan kaveria villaisella.

Voisiko juttua paisua lahjusskandaaliksi?

Keskusrikospoliisi aloittaa esitutkinnan valtakunnansyyttäjä Matti Nissisen johdolla kutakuinkin puhtaalta pöydältä.

Herää kysymys, voiko tämä juttu vielä karata käsistä, paisua? Voidaanko tässä kohta puhua jopa jonkilaisesta lahjusrikoksesta? Tässähän on jaettu etuuksia puolin ja toisin.

- Teoriassa kaikella voi spekuloida. Itse kyllä näen niin, että tässä on kyse lähinnä siitä, onko Vanhanen tahallaan tai törkeästä huolimattomuudesta rikkonut pääministerin asemaansa liittyviä velvollisuuksia, Matti Tolvanen jarruttelee lennokkaimpia ajatuskulkuja.

Pekka Koskinenkaan ei jaksa uskoa uuden lahjusskandaalin mahdollisuuteen.

- Se aika laaja aineisto, jonka itse sain käyttööni perustuslakivaliokunnassa kuulemista varten ei kyllä miltään osin antanut sellaisesta viitteitä.

Valtakunnanoikeuden vihreä verka visusti koipussissa

Valtakunnanoikeuden vihreä verka pysyy - ainakin toistaiseksi - visusti Säätytalon koipussissa. Mahdollisen oikeudenkäynnin edessä on vielä monta mutkaa.

- Pitää muistaa, että ollakseen rikollista Vanhasen menettelyn pitäisi olla tahallista tai törkeän huolimatonta ja sen lisäksi vielä selvästi lainvastaista. Siinä on vielä monta kynnystä En ainakaan itse ennen esitutkinnan alkamista uskalla ennustaa, että tämä juttu päätyy valtakunnanoikeuteen, Matti Tolvanen ynnäilee.

No uskallatteko ennustaa sen, että tämä ei mene valtakunnanoikeuteen?

- En ennusta sitäkään.