Finnsteve-yhtiön pääluottamusmiehen Jape Lovénin mukaan työnseisaukseen osallistuivat Suomen suurimpien satamien ahtaajat, arviolta noin 1 000 - 2 000 ahtaajaa. Esimerkiksi Kemissä ei lakkoiltu, koska tieto suunnitellusta mielenilmauksesta tuli niin myöhään.

Ahtaajat vastustivat työnseisauksella Kiviniemen lausuntoja Elinkeinoelämän keskusliiton Prima-lehdessä. Kiviniemi tuomitsee ahtaajien toimet tarpeettomana ylireagointina.

- Haastattelussa ei ollut mitään uutta, Kiviniemi huomauttaa.

Lovén tulkitsee Kivinemen ilmoittaneen lehdessä, että jos työmarkkinajärjestöt eivät löydä ratkaisua eläkeikäkysymykseen, Kiviniemen hallitus haluaa löytää. Pääministeri sanoo luottavansa vahvasti siihen, että työmarkkinajärjestöt löytävät ratkaisun, jonka pohjalta seuraava hallitus tekee päätöksiä.

- Tämä on mielestämme törkeää uhkailua ja painostusta palkansaajia ja heidän etujärjestöjään kohtaan hallituksen ykkösministerin taholta. Tässä lähetettiin pääministerille viesti, että antaa työryhmien työskennellä rauhassa, Lovén toteaa.

Lovénin mukaan ahtaajat ovat suuttuneet siitä, että aiemmin Kiviniemi on luvannut olla tekemättä hallituksessa yksipuolisia päätöksiä eläkeiän nostosta.