Pekkarisen mielestä yhtiö olisi erityisen merkittävä Itä- ja Pohjois-Suomelle.
-Aivan erityistä merkitystä sillä on juuri siellä missä on ylivoimainen valtaosa näistä aihioista, joista osa on jo jopa kaivospiirivaiheessa ja osassa vielä tehdään näitä kaivauksia. Kyllä ne ovat ainakin 80-prosenttisesti Itä- ja Pohjois-Suomessa. Se kertoo kelle kaikille tällä on merkitystä, sanoo Pekkarinen.
Pekkarisen mielestä on selvää, että valtionyhtiön pitäisi toimia puhtaasti markkinaehtoisesti samoilla pelisäännöillä muiden jo Suomessa olevien yritysten kanssa. Mitään etuoikeuksia ei valtionyhtiöllä olisi. Hän haluaisi aloittaa asian valmistelun jo tämän vaalikauden aikana.
Pekkarinen muistuttaa, että tutkimuksen kohteena on nyt parisenkymmentä hanketta, jotka voivat johtaa kaivostoimintaan. Suomi on nousemassa kaivosteollisuudessa Euroopan kakkosmaaksi Ruotsin jälkeen. Alalta kuitenkin puuttuvat lähes tyystin kotimaiset yritykset sillä ne luopuivat kaivostoiminnasta asteittain 1960-luvulta lähtien.