Valtionyhtiöiden hallintoneuvostojen palkkiopolitiikka askarruttaa Kalevaa. Lehti mainitsee yhdenlaiseksi pohjanoteeraukseksi SDP:n puheenjohtajan Jutta Urpilaisen teon: Urpilainen oli Nesteen hallintoneuvoston jäsenenä 2,5 vuotta, osallistui kahteen kokoukseen ja kuittasi siitä 13 900 euroa. Vähällä työllä saavutettujen sievoisten sivuansioiden sarjaan Kaleva lukee myös kokoomuksen kansanedustajan Meri-Kukka Forsiuksen, joka ei ollut vuonna 2009 kertaakaan läsnä Veikkauksen hallintoneuvoston kokouksissa, mutta sai 6 000 euroa kuukausipalkkioita.
Kaleva muistuttaa, että sen paremmin Urpilaista kuin Forsiustakaan ei voi syyttää siitä, että he olisivat toimineen lain vastaisesti. Asian on mahdollistanut yritysten toimintakulttuuri. Ei olekaan ihme, että yritykset eivät kertoneet ilman erilliskehotusta hallintoneuvostojensa jäsenpalkkioista ja osallistumisaktiivisuudesta, toteaa Kaleva.
Toimittajat toistensa kimpussa
Journalismin perusperiaatteet ovat epäselviä ilmeisen monelle päällikkötasonkin toimittajalle, kirjoittaa puolestaan Iltalehti. Vaalirahakohu on poikinut lehden mukaan toimittajakuntaan nokkapokan journalismin tehtävästä. Asiasta on puhunut muun muassa Suomenmaan päätoimittaja Pekka Perttula, joka kutsuu syyllisiä hakevaa ilmapiiriä sairaaksi.
Iltalehti pitää toimittajien keskinäistä arvostelua tervetulleena. Keskustelu paljastaa lehden mukaan kuitenkin sen, että suomalaisissa tiedotusvälineissä eletään edelleen Kekkosslovakiassa. Silloin toimittajien tehtäväksi miellettiin isänmaan asian ajaminen.
Iltalehti toteaa, että toimittajan yksiselitteinen tehtävä on vallanpitäjien valvominen kansalaisten puolesta. Tehtävänä ei ole toistaa valtaa pitävien totuutta. Vastaavaa keskustelua journalismin perusasioista on Iltalehden mukaan täysin mahdotonta kuvitella vaikkapa Ruotsiin tai Saksaan.
Kerjääminen askarruttaa monia lehtiä
Aamun lehdet kirjoittavat laajalti kerjäämisestä. Savon Sanomat esimerkiksi linjaa, että kerjuu ei kuulu Suomessa tapoihin. Euroopan unioni lupaa jäsenmaittensa kansalaisille oikeuden vapaaseen liikkumiseen unionin alueella. Romaniasta tulleilla kerjäläisilläkin on siten laillinen perusta vaellukselleen. Lehti muistuttaa, että suomalaiset käyttävät itsekin tätä oikeutta hyväkseen, mutta he eivät tee sitä kerjätäkseen.
Tässä on Savon Sanomien mukaan se ratkaiseva ero suomalaisen kantaväestön ja kadunkulmissa päivystävien avunpyytäjien välillä. Kerjääminen ei ole ollut Suomessa maan tapa enää vuosikymmeniin.
Lehti kirjoittaa, että kerjuun kieltävälle laille ja siihen liittyville leiriytymisen rajoituksille on olemassa sosiaalinen tilaus. Savon Sanomat myös varoittelee liiasta ymmärryksestä ja avokätisyydestä. Maahanmuuttovastaisten ruotsidemokraattien tuore vaalivoitto naapurimaassamme antaa lehden mielestä esimakua siitä, mihin yhteiskunnallinen ilmapiiri kehittyy, jos vapaus päästetään liian valloilleen.
Kurillako kerjäys ojennukseen
Ilkan mukaan Suomessa luotetaan poliisiin ja armeijaan enemmän kuin esimerkiksi oikeuslaitokseen eikä siten olekaan ihme, että yhteiskunnallisiin ongelmiin etsitään ratkaisua ennemmin kurin kuin uudistusten kautta. Lehden mukaan ehdotus kerjäämisen kieltämisestä järjestyslailla sopii hyvin ajan henkeen, jossa päättäjät pelkäävät joutuvansa tilille liiasta pehmoilusta.
Ilkka toteaa kaikkien myöntävän, että kerjäläisongelmaan liittyy rikollisuutta. Kyse on kuitenkin ihmisryhmästä, jolla kaikkien sosiaalisten mittareiden mukaan menee Euroopassa huonoimmin. Lehti vaatiikin, että ongelma pitäisi ottaa EU:n yhteiseen käsittelyyn eikä jättää sitä suomalaisten poliisien murheeksi.