Ilomantsilainen kansanedustaja Hannu Hoskonen (kesk.) ja kiteeläinen kansanedustaja Esa Lahtela (sd.) ovat jättäneet valtioneuvostolle kirjalliset kysymykset maakuntaradioiden tulevaisuudesta.

Hoskosen mukaan suunnitellut uudistukset vähentäisivät Ylen alueellista läsnäoloa ja heikentäisivät sananvapautta.

- Ylen suunnitelmat olisivat toteutuessaan maakuntien tulevaisuuden kannalta erittäin haitallisia. Maakuntien uhkana on viime aikoina muutenkin ollut moniarvoisen tiedonvälityksen supistuminen. Tämä näkyy mm. paikallislehtien ja myös joidenkin maakuntalehtien ilmestymiskertojen vähenemisenä. Maan tasapuolisen kehittämisen kannalta on välttämätöntä, että yleisradion vahva asema koko maan kattavana ja monipuolisena tiedotusvälineenä pystytään turvaamaan jatkossakin, Hoskonen vaatii kysymyksessään.

Lahtela toteaa kysymyksessään, että maakunnan omat uutiset ovat koko alueellisen radiotoiminnan tukijalka.

- Suunniteltu toimintamalli jättäisi myös useat maakunnat paikallisten maakuntalehtien pelikentäksi. Tämä olisi tuhoisaa sananvapaudelle. Mikäli maakuntaradioiden uutistoiminta vaarantuu uudistuksen myötä, vaarantaa se samalla myös kaiken muun alueellisen lähetystoiminnan, Lahtela ennakoi.

Myös Lauri Kähkönen (sd.), Pekka Ravi (kok.), Eero Reijonen (kesk.) ja Anu Vehviläinen (kesk.) ovat ilmaisseet huolensa Ylen alueellisen toiminnan kohtalosta. Kansanedustajat kertovat ottavansa asian vakavasti selvityksen alle.