Suomalainen eläke- ja työurakeskustelu on ollut sakeanaan erilaista tilastotietoa. Se lähti liikkeelle helmikuussa 2009 tästä silloisen pääministerin Matti Vanhasen ilmoituksesta nostaa vanhuuseläkkeen alaikärajaa nykyisestä 63 vuodesta.

- Tulemme tekemään sen vaiheittain siten, että joka vuosi tulee kaksi kuukautta lisää ja tällä tavalla pääsemme noin kymmenessä vuodessa kahden vuoden rajan nostamiseen, Vanhanen suunnitteli tuolloin.

Vanhasen ilmoituksen pohjana oli luku 59,4. Eli ikä, jossa suomalaiset tuolloin jäivät keskimäärin pois työelämästä.

Harvemmin tuon silloisen keskimääräisen totuuden yhteydessä mainittiin, että luvussa olivat mukana sekä vanhuuseläkkeelle jääneet että työkyvyttömyyseläkkeelle joutuneet.

Vuonna 2008 keskimääräisen eläköitymisen ikä perustui kahteen tilastolukuun: vanhuuseläkkeelle jääneiden keskimääräiseen 63,2 vuoden ja työkyvyttömyyseläkkeelle joutuneiden keskimääräiseen 52,2 vuoden ikään.

Viime vuoden tilastoissa vanhuuseläkkeelle lähteneiden keskimääräinen ikä oli noussut 63,4:ään. Työkyvyttömyyden takia työelämästä poistuneiden keskimääräinen ikä oli samaan aikaan laskenut kymmenyksellä.

Kiviniemi vaatii laatua työelämään

Näiden lukujen valossa on ymmärrettävää, että pääministeri Mari Kiviniemi sanoi keskustan vaaliristeilyllä viikko sitten, että työuraongelman ratkaisu ei löydy ainakaan pelkästään eläkelainsäädännön ikärajoista vaan työhyvinvoinnin parantamisesta.

Kiviniemi totesi, että Suomi on oletettua huonommassa jamassa, jos osa työpaikoista on saatu sellaiseen kuntoon, että jo pelkkä ajatus muutaman kuukauden lisäajasta omassa työssä saa aikaan paniikkireaktion.

Samoilla linjoilla on Kokkolassa keskustan Keski-Pohjanmaan piirin syyskokouksessa puhunut puoluesihteeri Timo Laaninen. Hän vaati, että työelämä pitää nostaa politiikan asialistan kärkeen. Laanisen mukaan tarvitaan uusia johtamistapoja sekä joustoja ihmisten omia valintoja kunnioittaen.

Tässä yhteydessä usein käytetty esimerkki on Assa-Abloy, joka pystyi erityisen ikämestariohjelman avulla vajaassa vuosikymmenessä korottamaan henkilökuntansa keskimääräistä eläköitymisikää runsaalla neljällä vuodella.

Vastaava, useampia yrityksiä koskeva ohjelma on käynnistymässä Teknologiateollisuudessa otsikolla "Hyvä työ - pidempi työura".

Mutta ei vanhuuseläkkeen alaikärajan nostoakaan mihinkään ole haudattu. Ensi vaalikaudella - tai viimeistään seuraavalla siitä taas väännetään.